"Missä on Bixby?"
"Tuolla alhaalla, kapteeni."
Mutta silloinpa olinkin mennyttä miestä. Mielikuvitukseni alkoi heti luoda vaaroja tyhjästä, ja ne lisääntyivät nopeammin kuin ehdin laskea niitä. Äkkiä luulin näkeväni karin aivan edessäni! — Kuvaamaton kauhu, joka viime silmänräpäyksessä valtasi koko olemukseni, sai jalkani horjumaan. Koko itseluottamukseni katosi siinä paikassa. Tartuin kellon kahvaan — päästin sen, häveten — tartuin siihen uudelleen — päästin sen taas — tartuin vielä kerran vapisevin käsin, ja soitin niin heikosti, että tuskin voin itse sitä kuulla. Samassa silmänräpäyksessä huusivat kapteeni ja perämies kuin yhdestä suusta:
"Halloo — valmiina luotaamaan! Ylihangan luotaajat — kiirehtikää, pojat!"
Tämä oli uusi isku. Aloin kääntää ruoria niinkuin olisin ollut orava — mutta tuskin olin alkanut kääntää alihankaan, ennenkuin luulin näkeväni uusia vaaroja sillä suunnalla, minkä jälkeen hyökkäsin vastakkaiselle suunnalle — ainoastaan vielä kerran kauhistuakseni, ja kääntääkseni alihankaan uudelleen. Nyt kuuluivat luotaajain huudot kuin haudasta:
"Syl—tää — nel — jä!"
Neljän sylen syvyys paikalla, jossa piti olla mahdoton päästä pohjaan! Kauhu pysäytti hengitykseni.
"Syl — tää kolme! — Syltää — kolme! — Kaksi — kolme neljättäosaa! — Kaksi — ja puoli!" —
Tämä on kauheata! — Kävin kiinni kellon kahvaan ja pysäytin koneen.
"Kaksi — ja neljännes! — Kaksi — ja neljännes! — Syl — tää — kaksi!"