Suojamassa hälisi vilkas puheen sorina — kuten aina; mutta kun viimein pastori Burgess nousi ja laski kätensä säkille, kuuli hän mikrobiensa jyrsivän, niin hiljaista oli. Hän selosti säkin omituisen historian ja siirtyi sitten lämpimin sanoin puhumaan Hadleyburgin tahrattoman rehellisyyden vanhasta ja hyvin ansaitusta maineesta, josta kaupunki täydellä syyllä oli ylpeä. Hän sanoi tätä mainetta arvaamattoman suureksi aarteeksi; Kaitselmuksen johdannolla oli sen arvo nyt suunnattomasti noussut, sillä äskeinen tapaus oli sen maineen levittänyt laajalti, kohdistanut amerikkalaisen maailman katseet tähän kaupunkiin ja hänen toivoakseen ja uskoakseen tehnyt kaikiksi ajoiksi sen nimen omaa etua pyytämättömän lahjomattomuuden vastikkeeksi. (Kätten taputusta.) — Ja kenestä koituu tämän ylvään maineen turva — yhteiskunnastako kokonaisuudessaan? Ei! Vastuu on yksilöllinen, ei yhteiskunnallinen. Tästä päivästä lähtien on jokainen ja itsekukin teistä omakohtaisesti sen erityinen vartia ja yksilöllisesti vastuussa siitä, ettei sitä mikään vahinko kohtaa. Otatteko — ottaako kukin teistä — vastaan tämän suuren luottamustehtävän? — (Myrskyistä suostumusta.) — Kaikki siis hyvin. Siirtäkää se lapsillenne ja lastenne lapsille. Tänään on puhtautenne nuhteeton — pitäkää huolta siitä, että se säilyy samana. Tänään ei yhteiskunnassanne ole yhtäkään henkilöä, jota voitaisiin saada vietellyksi kajoomaan ainoaankaan vieraaseen penniin — pitäkää varanne, että pysyttekin tässä vaelluksessa. — (— Pidämme, pidämme!—) — Tässä ei ole paikallaan tehdä vertailuja meidän ja muiden yhteiskuntien kesken — joista muutamat ovat meitä kohtaan nurjamielisiä; heillä on tapansa, meillä omamme; olkaamme tyytyväisiä. — (Suosionosoituksia.) — Minä lopetan. Käteni alla, hyvät ystävät, on muukalaisen kaunopuheinen tunnustus siitä, mitä me olemme; hänen myötävaikutuksensa perusteella maailma tästedes ainiaan tietää, mitä me olemme. Hän on meille tuntematon, mutta teidän nimessänne lausun julki kiitollisuutenne ja pyydän teitä korottamaan äänenne sen vahvistukseksi.
Yleisö nousi yhtenä miehenä ja sai seinät huojumaan kiitollisuutensa jyrinällä pitkän minuutin ajaksi. Kaikki istuutuivat sitten, ja mr. Burgess otti taskustaan kirjekuoren. Yleisö pidätteli hengitystään hänen reväistessään auki kuoren ja vetäessään siitä paperilapun. Hän luki sen sisällön — verkalleen ja painavasti — kuulijakunnan tarkatessa haltioittuneella huomiolla tätä taikakirjelmää, jonka jokainen sana vastasi kultaharkkoa:
— Pulaan joutuneelle muukalaiselle lausumani huomautus oli tämä: "Sinä et suinkaan ole mikään huono mies; mene ja tee parannus." — Sitten hän jatkoi: — Saamme hetimiten tietää, pitääkö tässä mainittu huomautus yhtä säkissä olevan kanssa; ja jos asia siksi osottautuu — mikä onkin epäilemätöntä —, niin tämä kultasäkki kuuluu eräälle kansalaisellemme, joka tästälähtein seisoo kansakunnan edessä sen erityisen hyveen esikuvana, joka on saattanut kaupunkimme kuuluisaksi kautta maan — mr. Billsonille!
Yleisö oli varustautunut valmiiksi puhkeamaan asianmukaiseen suosion myrskyyn; mutta tämän sijasta sen näyttikin halvaus herpaannuttaneen. Hetkisen vallitsi syvä hiljaisuus, sitten kohahti yli suojaman sorisevana supinan aalto — tämänlaisena kuiskeena: — Billson! huh, pentele, tämä on liian paksua! Kaksikymmentä dollaria kulkurille — tai kellekään — Billsonko! Jo nyt jotakin! — Ja samassa salpasi kuulijakunnalta hengityksen uusi yllätys, sillä se keksi, että kun toisella kulmalla suojamaa diakoni Billson seisoi pää nöyrästi kumarassa, teki toisaalla asianajaja Wilson samaten. Ihmettelevä vaitiolo syntyi tuokioksi. Jokainen oli ymmällä, ja yhdeksäntoista pariskuntaa oli sekä ymmällä että kiukuissaan.
Billson ja Wilson kääntyivät tuijottamaan toinen toistansa. Billson kysäisi purevasti:
— Miksi te nousette, mr. Wilson?
— Siksi että minulla on siihen oikeus. Kenties te suostutte ystävällisesti selittämään yleisölle, miksi te nousette.
— Mielelläni. Siksi että kirjotin tuon ilmoituksen.
— Se on hävytöntä petosta. Minä sen kirjotin itse.
Oli Burgessin vuoro tyrmistyä. Hän seisoi ilmeettömänä katsellen kumpaistakin vuorotellen eikä näyttänyt tietävän mitä tehdä. Väkijoukko oli tyhmistynyt. Asianajaja Wilson sai nyt sanoiksi: