— Hädänalaiselle muukalaiselle huomautin: "Sinä et suinkaan ole huono mies. (Ihmispaljous ällisteli häntä sanattomana.) Mene ja tee parannus." (Jupinaa: — Voi ihmettä! mitä tämä merkitsee?) — Tämän, — selitti puheenjohtaja, — on nimikirjotuksellaan vahvistanut Thurlow G. Wilson.
— Kas siinä! — huusi Wilson; — se kaiketi ratkaisee asian! Tiesinhän varsin hyvin, että kirjelmäni sisältö oli siepattu.
— Vai siepattu! — kivahti Billson. — Kyllä minä näytän, ettette te eikä kukaan teidänlaisenne mokoma saa —
Puheenjohtaja: — Järjestykseen, hyvät herrat, järjestykseen! Istukaa, molemmat, minä pyydän.
He tottelivat päätänsä pudistellen ja suuttuneesti mutisten. Yleisö oli tavattomasti ihmeissään; se ei tiennyt miten menetellä tähän outoon ilmiöön nähden. Pian nousi seisaalleen Thompson, hatuntekijä. Hän olisi mielellään ollut yhdeksäntoistalainen; mutta sepä ei ollut hänelle sallittua, sillä hänen hattuvarastonsa ei suuruudeltaan vastannut sitä asemaa. Hän sanoi:
— Hra puheenjohtaja, voivatko nämä molemmat herrasmiehet olla oikeassa, jos saan kysyä? Esitän teidän harkittavaksenne, sir, onko saattanut sattua, että kumpainenkin on osunut lausumaan ihan samat sanat muukalaiselle? Minusta tuntuu —
Nahkuri kavahti jaloilleen ja keskeytti hänet. Nahkuri oli kärmehtivä mies; hän uskoi olevansa oikeutettu yhdeksäntoistalaiseksi, muttei pystynyt saamaan vaatimustansa tunnustetuksi. Se ärsytti hänet hiukan ilkeäksi tavoissaan ja puheissaan. Hän tokaisi nyt:
— Hyh, siitä ei ole kysymys! Sitä voisi sattua — kahdesti sadassa vuodessa —, mutta ei toista seikkaa. Kumpikaan heistä ei kahtakymmentä dollaria antanut! — (Ripeätä taputusta.)
Billson. — Minä annoin!
Wilson. — Minä annoin!