Suunnitelmani on seuraava: Jos pidätte parempana kuulustella yksityisesti, niin tehkää siten. Kertokaa tämän kirjelmäni sisältö vähitellen jokaiselle, jota voidaan arvella oikeaksi mieheksi. Jos hän vastaa: 'Minä olen se mies; huomautukseni oli se ja se', niin käyttäkää koetta — avatkaa nimittäin säkki, jolloin löydätte sinetitystä kirjekuoresta tuon huomautuksen. Jos kokelaan mainitsema lause pitää sen kanssa yhtä, niin antakaa hänelle sen enemmältä kyselyttä rahat, sillä hän on varmasti oikea mies.

Mutta jos julkinen tiedustelu on mielestänne mukavampi, niin painattakaa tämä kirjelmä paikkakunnan lehteen — lisänään seuraavat ohjeet: Kolmenkymmenen vuorokauden kuluttua tästä päivästä lähtien ilmestyköön kokelas kaupungintalolle kello kahdeksalta illalla (perjantaina) ja antakoon huomautuksensa kirjekuoreen suljettuna pastori Burgessille (jos hän sen hyväntahtoisesti suostuu ottamaan toimekseen). Paikalla murtakoon mr. Burgess säkin sinetit, avatkoon sen ja verratkoon, onko huomautus oikea. Jos niin on asian laita, niin luovutettakoon rahasumma vilpittömine kiitollisuudentunteineni siten ilmisaadulle hyväntekijälleni."

Mrs. Richards vaipui istualleen, hiljalleen väristen kiihtymyksestä, ja syventyi pian aatoksiin — tähän laatuun: — Ihmeellinen asia!… Kohtaapa siinä onni sitä hyväsydämistä miestä, joka omastaan jakoi tarvitsevaiselle!… Olisipa sen vain tehnyt minun mieheni! — sillä me olemme kovin köyhiä, niin vanhoja ja köyhiä!… — Sitten huoaten: — Mutta minun Edwardini ei se ollut; ei, hän ei ole muukalaiselle kahtakymmentä dollaria antanut. Vahinko on sekin; nyt sen näen… — Sitten vavahtaen: — Mutta se on pelurin rahaa! Synnin palkkaa me emme voisikaan ottaa vastaan, emme voisi siihen kajotakaan. Minun ei tee mieleni olla sen lähellä; se tuntuu saastaiselta. — Hän siirtyi etäisemmälle tuolille… — Kunhan jo Edward tulisi ja veisi sen pankkiin; murtovaras saattaisi tunkeutua taloon millä hetkellä tahansa; kamalaa on olla täällä ypö yksin sen vartijana.

Kello yhdeltätoista palasi mr. Richards kotiin, ja hänen vaimonsa tervehtiessä: — Olen niin kovasti iloissani tulostasi! — pahotteli hän: — Väsyttää — väsyttää ihan näännyksiin. Surkeata on olla köyhä ja minun ijälläni pakotettu tekemään näitä kolkkoja matkoja. Aina jauha, jauha, jauha pois vain palkkasi edestä — toisen orjana, isännän istuskellessa kotonaan tohvelit jalassa, rikkaana ja kaikkia mukavuuksia saaneena.

— Olen kovasti pahoillani sinun tähtesi, Edward, sen tiedät. Mutta älähän sure; meillä on toimeentulomme; meillä on hyvä nimemme —

— Niin on, Mary, ja se merkitseekin kaikkea. Älä minun puheistani välitä — se on vain hetkellistä ärtymystä ilman mitään tarkotusta. Suutele minua — noin, kaikki nyreys on nyt tipo tiessään, enkä enää valittele. Mitä sinä olet saanut? Mitä on säkissä?

Hän sai nyt kuulla suuren salaisuuden. Ensi huumauksestaan toinnuttuaan hän virkahti:

— Satakuusikymmentäkö naulaa se painaa? Mary, siinä on nel-jäkymmentä-tu-hatta dollaria — kokonainen omaisuus! Tässä kaupungissa ei ole kymmentä miestä niin varakasta, Annahan minulle kirjelmä.

Hän lukaisi sen ja sanoi:

— Siinäpä vasta seikkailu! Ihan se on romaania, samanlainen kuin kirjoihin keksaistut mahdottomuudet, joita ei koskaan tosioloissa näe. — Hän oli nyt hyvin vireällä päällä — hilpeä, mitäpä riemastunut. Hän taputti vanhaa puolisoansa poskelle ja puheli leikkisästi: — Hei, me olemme rikkaita, Mary, rikkaita; meidän ei tarvitse muuta tehdä kuin haudata rahat ja polttaa paperit. Jos peluri konsanaan tulee kysymään, niin silmäilemme häntä vain kylmäkiskoisesti ja sanomme: "Mitä joutavaa lavertelettekaan? Emme ole ikipäivinä kuulleet mitään teistä tai kultasäkillisestänne." Hän sitten näyttäisi nololta, ja —