IV.
Kotonaan oli Richardsien kestettävä onnitteluja ja ylistelyjä puoliyöhön asti. Sitten he jäivät rauhaan. He näyttivät hiukan murheellisilta ja istuivat äänettöminä mietteissään. Lopulta Mary huokasi ja sanoi:
— Luuletko, että me olemme moitittavia, Edward — kovin moitittavia? — ja hänen katseensa suuntausi syyttävään setelikolmikkoon, jonka onnittelijat olivat jättäneet pöydälle, niitä hartaasti tarkasteltuaan ja kunnioittavasti hypisteltyään.
Edward ei vastannut heti; sitten huokasi hänkin ja puhui epäröiden:
— Me — me emme voineet sitä auttaa, Mary. Se — no, se oli sallittua. Kaikki on.
Mary vilkaisi ylös ja silmäili häntä vakaasti, mutta toinen ei hänen katseeseensa vastannut. Tovin kuluttua sanoi hän:
— Luulin onnittelujen ja kiitosten aina tuntuvan hyvältä. Mutta — nyt on minusta kuin — Edward?
— Niin?
— Aiotko jäädä pankkiin?
— E-en.