Ensimäisen vuorokauden lopulla maksuosotustensa saamisen jälkeen alkoivat Richardsit saada omantuntonsa lannistuneena tyynnytellyksi. Vanha pariskunta opiskeli tottumaan tekemäänsä syntiin. Mutta saivatpa he vielä kokea, että synti herättää uusia ja todellisia kauhuja, milloin näyttää mahdolliselta, että se tulee ilmi. Tämä teki heidän elämässään kerrassaan käänteen. Kirkossa oli aamusaarna tavallisen kaavan mukainen: samat vanhat asiat lausuttiin samoin vanhoin sanoin. He olivat ne kuulleet tuhanteen kertaan ja havainneet ne haitattomiksi, melkein merkityksettömiksi, ja mukaviksi torkahduksen avittajiksi. Mutta nyt oli toista: saarna tuntui tulvivan syytöksiä; se kuulosti suoraan ja erityisesti tähdätyltä ihmisiin, jotka salailevat kuolemansyntejä. Kirkonmenojen jälkeen he irtausivat onnittelijain liudasta niin väleen kuin pääsivät, rientäen kotia kohti, epämääräisten, varjomaisten, hämärien pelkäilyjen jähmetyttäminä. Ja sattuivatpa he vilahdukselta näkemään mr. Burgessin tämän kääntyessä kulmasta. Hän ei ollut tietääkseenkään heidän tervehtävästä nyökkäyksestään! Hän ei ollut sitä nähnyt; mutta sitä eivät he tienneet. Mitä merkitsikään hänen käyttäytymisensä? Se saattoi merkitä — se saattoi — merkitä — oi, monen monituisia kamaluuksia. Tiesikö hän mahdollisesti, että Richards olisi takavuosina voinut puhdistaa hänet syytöksestä, ja oliko hän ääneti odotellut tilaisuutta maksaakseen samalla mitalla takaisin? Kotona he hädissään johtuivat kuvittelemaan, että heidän palvelijattarensa oli kenties ollut viereisessä huoneessa kuuntelemassa, kun Richards ilmaisi vaimolleen sen salaisuuden, että hän tiesi Burgessin viattomaksi. Jopa oli Richards muistelevinaan kuulleensa sieltä silloin hameen kahinaa; piankin oli hän varma siitä. He kutsuivat Saraa kamariinsa milloin milläkin verukkeella ja pitivät silmällä hänen kasvojaan; jos hän oli heidät kavaltanut mr. Burgessille, niin se ilmenisi hänen sävyssään. He tekivät hänelle kysymyksiä — kysymyksiä niin umpimähkäisiä, sekavia ja näköjään turhanaikaisia, että tyttö varmasti uskoi äkillisen onnen saaneen vanhukset päästään pyörälle. Heidän terävä ja tiukka tuijotuksensa säikytti häntä, ja se ratkaisi asian. Hän punasteli, hän hermostui ja hämmentyi, ja vanhuksille nämä olivat selviä syyllisyyden merkkejä — jonkin kamalan syyllisyyden — ehdottomasti oli hän urkkija ja kavaltaja. Taas kahden kesken jäätyään he alkoivat liitellä monia toisiinsa kuulumattomia seikkoja yhteen ja saivat hirveitä tuloksia yhdistelystään. Asiain jo ollessa jokseenkin pahimmillaan ähkäisi Richards äkkiä, ja hänen vaimonsa kysyi:
— Voi, mikä nyt? — mitä nyt?
— Kirje — Burgessin kirje! Sen sanamuoto oli ivallinen, nyt sen huomaan: "Pohjaltanne ette voi minua pitää arvossa, sen mukaan mitä tiedätte siitä asiasta, josta olen syytettynä" — voi, kaikki on nyt ihan selvää, Jumala minua auttakoon! Hän tietää, että minä tiedän! Ajatteles, kuinka taidokkaasti hän on sanansa sommitellut. Se oli ansa — ja hupelona minä tartuin siihen. Ja, Mary —!
— Oi, tämä on hirveätä — tiedän mitä aiot sanoa — hän ei palauttanut sinun jäljentämääsi koetushuomautusta.
— Ei — hän säilytti sen tuhoksemme. Mary, hän on jo paljastanut meidät joillekuille. Minä tiedän sen — hyvinkin tiedän. Näin sen useistakin kasvoista jumalanpalveluksen jälkeen. Haa, hän ei vastannut tervehdykseemme — hän tiesi mitä oli tehnyt!
Yöllä haettiin lääkäri. Aamulla levisi viesti, että vanha pariskunta oli pahanlaisesti sairastunut — heidät oli voivuttanut kiihtymyksen jännitys, jota oli tuottanut heidän suuri onnenpotkauksensa, onnittelut ja iltavalvonta, sanoi lääkäri. Kaupunkilaiset olivat vilpittömästi pahoillaan, sillä nämä vanhukset olivat nyt jokseenkin kaikkena, mitä heille oli ylpeiltäväkseen jäänyt.
Kahta päivää myöhemmin olivat viestit huolestuttavampia. Vanha pari houraili ja käyttäysi kummallisesti. Hoitajattarien nähden oli Richards näytellyt maksuosotuksia — 8,500 dollarilleko? Ei — ne vastasivat hämmästyttävää summaa — 38,500! Miten oli näin tavaton onnen anti selitettävä?
Seuraavana päivänä oli hoitajattarilla lisää tietoja kerrottavana — ja ihmeellisiä. He olivat päättäneet kätkeä maksuosotukset, jottei niitä mikään vahinko kohtaisi; mutta heidän etsiessään olivatkin ne kadonneet potilaan pieluksen alta — hävinneet jäljettömiin.
Sairas oli sanonut:
— Antakaa pieluksen olla; mitä te tahdotte?