— Arvelimme parhaaksi, että maksuosotukset —
— Niitä ette enää koskaan näe — ne ovat hävitetyt. Ne tulivat Kiusaajalta. Näin niissä helvetin leiman, ja tiesin niiden olevan lähetettyjä viettelemään minut syntiin. — Sitten hän rupesi loruilemaan kummallisia ja kamalia asioita, joita ei voitu oikein ymmärtää; lääkäri kehotti heitä pitämään ne omana tietonaan.
Richards oli oikeassa; maksuosotuksia ei enää sen koommin nähty.
Joku hoitajatar oli kai puhunut unissaan, sillä kahden päivän kuluessa levisivät kielletyt lörpötykset kautta koko kaupungin; ja ne olivat hämmästyttäviä. Ne näyttivät ilmaisevan, että Richards oli itse tavotellut säkkiä ja että Burgess oli asian salannut, sitten ilkeyksissään sen antaen ilmi.
Burgessia kovisteltiin, mutta hän vankasti kielsi kaiken. Ja hän sanoi, ettei ollut kohtuullista antaa mitään merkitystä sekapäisen, sairaan vanhuksen jaarituksille. Mutta epäluulo oli virinnyt, ja asiasta puheltiin ahkerasti.
Parin päivän kuluttua kerrottiin, että mrs. Richardsin hourailut muodostuivat samanlaisiksi kuin hänen miehensäkin. Epäluulo leimahti nyt vakuutukseksi, ja kaupungin ylpeys ainoan häpeästä säästyneen arvokkaan kansalaisensa puhtaudesta alkoi himmentyä ja lepattaa sammumaisillaan.
Kului kuusi vuorokautta; sitten saatiin uusia tietoja. Vanha pariskunta teki kuolemaa. Richards selvisi täydelle tajulleen viimeisellä hetkellään ja lähetti noutamaan Burgessia. Burgess sanoi:
— Kaikki poistukoot huoneesta. Luullakseni hän haluaa sanoa jotakin kahden kesken.
— Ei! — epäsi Richards; — minä tarvitsen todistajia. Tahdon, että te kaikki kuulette tunnustukseni, jotta voin kuolla ihmisenä enkä koirana. Minä olin nuhteeton — keinotekoisesti — kuten muutkin; ja muiden tavoin minä lankesin kiusauksen kohdatessani. Vahvistin nimelläni valheen ja tavottelin tuota kurjaa säkkiä. Mr. Burgess muisti, että minä oli osottanut hänelle erään palveluksen ja kiitollisuudesta (ja tietämättömyydestä) hän salasi hakemukseni ja pelasti minut. Te tiedätte rikkomuksen, josta Burgessia aikoinaan syytettiin. Minun todistukseni, yksistään minun olisi voinut hänet puhdistaa, ja minä olin pelkuri ja jätin hänet kärsimään häpeää.
— Ei — ei — mr. Richards, te —