"Oi, Jumalani, anna mulle armostas voimia kestämään tätä kauheasti rauennutta toivetta!"
Miles joutui aivan hämilleen eikä saanut sanaa suustaan hetkeksi.
Sitten hän kuitenkin sai kielensä käymään ja huudahti —
"Mitä rauennutta toivetta? Enkö mä ole sinun veljesi?"
Hugh ravisti mielipahoissaan päätänsä sanoen —
"Minä olen rukoileva Jumalaa, että niin olisi laita ja että muut silmät huomaisit sen yhtänäköisyyden, joka on mun silmiltäni salattu. Voi, minä vain pelkään, että kirjeessäni on puhuttu täyttä totta?"
"Missä kirjeessä?"
"Siinä, joka tuli meren poikki noin kuus seitsemän vuotta sitten. Siinä sanotaan, että veljeni kaatui tappelussa."
"S' oli valhe se! kutsu tänne isäs — hän kyllä minut tuntee."
"Kuolleita ei kutsuta."
"Kuoll —?" Milesin ääni oli sortua, ja hänen huulensa tärisivät. "Mun isäni kuollut! Voi, s' oli raskas sanoma. Puolet ilostani on poissa nyt. Anna mun sitten nähdä Arthur veljeäni — hän tuntee minut. Hän tuntee minut ja tuopi lohtua."