Hänen majesteettinsa säpsähti. "Kuninkaan avulla? Minkä kuninkaan, hyvä sir?"
"Minkäkö kuninkaan? Totta tosiaankin! (Mikä taivaan nimessä poikaa riivaa?) Kun meillä vain on yksi, eihän ole tuohon kysymykseen vaikea vastata — hänen kaikkein armollisin majesteettinsa kuningas Edvard kuudes — jota jumala varjelkoon! Niin, ja kaikkein lempein ja kallihin keijukainen hän onkin, olkoon hän sitten vähän väärä päästään tai ei — sanovat hänen paranevan päivä päivältä. Hänen kiitostaan laulavat kaikki; ja kaikki siunaavat häntä ja rukoilevat taivasta, että hän kauan saisi hallita Englantia. Hän oli alkanut hallitustaan pelastamalla Norfolk'in herttuan hengen, ja nyt hän paraikaa puuhailee niiden lakien kumoamista, jotka julmimmin rasittavat ja kiusaavat kansaa."
Nämä uutiset panivat hänen majesteettinsa vallan mykäksi hämmästyksestä ja upottivat hänet semmoiseen syvään surullisuuden uinailuun, ettei hän kuullut sanaakaan enää vanhuksen jutusta. Hän tuumaili itsekseen, voisiko tuo "kallihin keijukainen" todellakin olla se kerjäläispoika, jonka hän oli jättänyt palatsiin puettuna hänen omaan ruhtinaalliseen pukuunsa. Se ei ollut mahdollista, että s'oli hän, sillä hänen käytöksensä ja puheensa hänet pettäisivät, jos hän ilmestyisi Wales'in prinssinä — ja silloin hänet ajettaisiin ulos, ja oikeaa prinssiä kuulutettaisiin ja etsittäisiin. Oliko se sitten mahdollisia, että neuvosto olisi ylentänyt jonkun vesan aatelistosta hänen sijaansa? Ei, sillä hänen enonsa ei sitä sallisi — hänhän oli kaikkivaltias, ja hän tietysti musertaisi semmoisen yrityksen. Poikasen miettimiset jäivät, kun jäivätkin, tuloksetta. Mitä enemmän hän koki selvittää tätä ongelmaa, sitä epäselvemmiksi kävit kairan laidat hänen päässään, jota pakotti jo kovin, sitä huonommaksi kävi hänen unensa. Hänen malttamattomuutensa päästä London'iin yltyi tunti tunnilta, ja vankeus kävi hälle jo melkein sietämättömäksi.
Hendonin kaikki temput olit turhia — kuningas ei hoiventunut niistä. Mutta pari vaimoa, jotka oli kahlehdittu hänen lähelleen, heillä oli parempi menestys. Heidän lempeällä vaikutuksellaan sai hän jälleen rauhaa ja oppi kärsivällisyyttä. Hän oli kovasti kiitollinen ja tuli vähitellen pitämään heistä ja mieltymään heidän läsnäolonsa herttaiseen ja suloiseen vaikutukseen. Hän kysyi, minkätähden he olit vankeudessa, ja heidän sanoessaan, että he olit baptisteja, hymyili hän ja kysyi — "Onko tää sitten rikos, josta suljetaan vankeuteen? Minä olen pahoillani, sillä tietysti menetän teidät — he ei voi kauvan pitää teitä täällä mokoman pikku asian vuoksi."
He eivät vastanneet, mutta jokin ilme heidän kasvoissaan teki kuninkaan levottomaksi. Hän sanoi tulisesti —
"Te ette vastaa — mutta sanokaa mulle Herran tähden — eihän siit' ole vieläkin jotain rangaistusta? Sanokaa mulle, mä pyydän, eikä ole mitään pelättävää."
Turhaan kokivat he siirtää keskustelun toiselle uralle. Hänen pelkonsa oli hereillä, ja hän pysyi siinä kiinni —
"Tahtovatko he ruoskia teitä? Ei, niin julmia he ei toki ole? Sanokaa, ettei he ole. Etteivät tahdo? Vai tahtovatko?"
Naisten kasvot ilmaisivat hätääntymistä ja murhetta, mutta siinä ei käynyt välttää vastausta. Toinen heistä sanoi liikutuksen vapistuttamalla äänellä —
"Oih, sinä saat sydämmemme halki, sinä hellä sielu! Jumala meitä auttakoon kantamaan rist — —"