Hendon piti kuningasta silmällä. Hän sanoi itseksensä tyytyväisyydellä: "Hänen mielentilansa on paranemassa; hän on muuttunut ja käynyt sävyisemmäksi. Jos hän olisi seurannut tapojaan, niin olisi hän karannut näiden roistojen kimppuun ja sanonut olevansa kuningas ja komentanut naiset vapaiksi ihan eheinä nahoistaan. Pian on tämä harhaluulo mennyttä kalua ja unohtuva pois, ja hänen mielensä on terveenä jälleen. Jumala jouduttakoon sitä päivää!"
Tään päivän kuluessa tuotiin linnan vankilaan useampia vankeja, joiden piti siellä viettää yönsä ja sitten, vartiain kaitsemina, vietämän kuningaskunnan eri paikkoihin kärsimään rangaistusta kukin rikoksistaan. Kuningas puhutteli heitä, — hän oli tehnyt sen tehtäväkseen, että valmistaisi itseänsä kuninkaallista ammattiansa varten hankkimalla tiedusteluja vangeilta, milloin vain tilaisuutta olisi tarjona — ja heidän kertomuksensa kärsimistään tuskista ja suruista väänteli hänen sydäntään. Yksi heistä oli eräs hassunlainen vaimo raukka, joka oli näpistänyt pari kyynärää vaatetta eräältä kutojalta — hän oli hirtettävä siitä. Toinen oli eräs mies, jota syytettiin hevosen varkaudesta; hän sanoi, ettei asiaa voitu todistaa ja että hän luuli olevansa vapaa hirttonuorasta, mutta mitäs vielä! — hän oli tuskin päässyt siitä syytöksestä, ennenkuin hänet taasen pantiin kiinni, muka saksanhirven taposta kuninkaallisessa puistossa. Tämä tulikin todistetuksi, ja nyt oli hän matkalla hirteen. Oli siellä myös eräs käsityön oppilas, jonka asia erittäin tuskautti kuningasta. Tämä nuorukainen sanoi eräänä iltana löytäneensä haukan, joka oli lähtenyt karkuun omistajaltaan, ja hän oli ottanut sen mukaansa kotiin, luullen olevansa oikeutettuna siihen, mutta maakunnan oikeus oli julistanut hänet varastaneeksi sen ja tuominnut hänet kuolemaan.
Kuningas julmistui kaikesta tästä raakuudesta ja kehoitti Hendonia murtautumaan vankeudesta ja hänen kerallaan pakenemaan Westminster'iin, jotta hän voisi nousta valtaistuimelle ja suojellen pitää näitä onnettomia valtikkansa alla ja puolustaa heidän henkeänsä. "Lapsi raukka", huokasi Hendon, "nämä onnettomat kertomukset ovat saattaneet hänen tautinsa jälleen — voi, joll'ei niitä olisi sattunut, olisi hän pian ollut tuiki terveenä!" Näiden vankien joukossa oli eräs vanha lakimies — mies, joka näytti hyvin rohkealta ja pelkäämättömältä. Hän oli kolme vuotta takaperin kirjoittanut lentokirjan lordkanslerista, syyttäen häntä siinä vääryydestä, ja oli tullut rangaistuksi syytöksistään molempain korvainsa hukalla kaakinpuussa, ammattinsa menettämisellä, 3,000 punnan sakolla ja elinkautisella vankeudella. Äskettäin oli hän uusinut hyökkäyksensä ja sentähden uudestaan tuomittu menettämään mitä hänellä vielä oli jälellä korvistaan, maksamaan 5,000 puntaa sakkoa, saamaan häpeällisen poltinmerkin molempiin poskiinsa ja jäämään Vankeuteen elinajaksi.[14]
"Nämä on kunniakkaat arvet", sanoi hän, pyyhkäisi pois harmaat hapsensa ja näytti korviensa typistyneet tyngät.
Kuninkaan silmät säihkyivät tulta. Hän sanoi —
"Ei kenkään usko minua — ettekä tekään sitä tee. Mutta yks kaikki — noin kuukauden mentyä te olette vapaa; ja vieläkin, ne lait, jotka ovat raiskanneet teidät ja häpäisseet Englannin nimeä, ovat pyyhittävät pois valtion kirjoista. Tää maailma on vääräksi väännetty; kuninkaat käykööt kerran koulua omain lakiensa luona, oppiaksensa laupeutta."
KAHDEKSASKOLMATTA LUKU.
Uhraus.
Sill'aikaa painoi Miles'ia katkerasti vankeus ja toimettomuus. Mutta jo tuli suureksi ilokseen hänen tutkimuksensa, ja hän luuli voivansa tervehtiä jokaista tuomiota tyytyväisyydellä, jos se vain ei sisältäisi jatkettua vankeutta. Mutta hän erehtyi. Hän tuli vallan raivoihinsa, kun hänet julistettiin "uppiniskaiseksi maankiertäjäksi" ja tuomittiin istumaan kaksi tuntia jalkapuussa tämän ominaisuuden säilyttämisestä ja Hendon Hallin herran kimpustamisesta. Hänen vaatimuksensa että hän muka oli syyttäjänsä veli ja Hendon Hallin arvonimien ja tilusten oikea perillinen jätettiin halveksivasti huomioon ottamatta, tutkintoa muka ensinkään ansaitsemattomana.
Hän raivosi ja uhkasi matkalla rangaistuspaikkaan, mutta siitä ei ollut mitään hyötyä. Vanginvartiat hinasit häntä muassaan kovakouraisesti, ja sai hän päälle päätteeksi monen sysäyksen selkäänsä epäkunnioittavasta käytöksestään.