Juur nyt kävi piiska-poikamme hänen ohitsensa, pyörähti sitten yhtäkkiä takaisin ja sanoi itseksensä: "Jos ei tämä ole sama maankiertäjä, jota hänen majesteettinsa ajaa takaa, niin olen kai minä aasi vaikka aasi minä muutenkin olen. Hänhän on ihan säntilleen niinkuin kerrotaan — että Jumala olis tehnyt kaks ihan samanlaista, olis todellakin tuhlausta ihmeiden luomisessa. Kunhan vain nyt keksisin jotain syytä puhutellakseni häntä."
Miles Hendon pelasti hänet huolesta, sillä hän kääntyi — niinkuin tavallisesti ihminen tekee, kun joku oikein tarmokkaasti katselee ja tuijottaa häneen takaapäin — ja kun hän huomasi harrastuneen silmäyksen pojan katseessa, läheni hän häntä ja sanoi —
"Te olette varmaan juur tullut palatsista; kenties kuulutte te siihen?"
"Kyllä, teidän ylhäisyytenne."
"Sitten te ehkä tunnette sir Humphrey Marlow'in?"
Poika katsoi silmät selällään kysyjään ja sanoi itseksensä: "Herra Jumala! Minun vanha isävainajani!" Sitten vastasi hän ääneensä: "Kyllä, varsin hyvin, teidän ylhäisyytenne."
"Hyvä — asuuko hän tuolla?"
"Asuu," vastasi poika ja lisäsi itseksensä: "tuolla haudassansa."
"Saanko sitten pyytää teitä kantamaan mun nimeni hänelle ja sanomaan, että mä pyydän kuiskata pari sanaa hänen korvaansa?"
"Varsin kernaasti, rehellinen herra."