YHDESTOISTA LUKU.
Guildhall'issa.
Kuninkaallinen pursi, jota seurasi loistava venelaivasto, johti kulkunsa Thames-jokea alaspäin sen vilinän halki juhlallisesti valaistuja veneitä, joka joella vallitsi. Ilma oli täynnä soittoa; joen partaat loistivat tulta ja iloa; etäinen City lepäsi lievässä valoloisteessa lukemattomista ja näkymättömistä kokkotulista; sen ylitse kohosi taivasta kohden moni hoikka huippu, kirjaeltu säkenöivillä tulilla, jonka tähden se kaukaa katsoen oli jalokivillä koristetun keihään näköinen, pistettynä korkealle ilmaan; sitä mukaa kuin laivasto kulki eespäin, tervehdittiin sitä rannoilta loppumattomilla, remuavilla riemuhuudoilla ja tykkitulen lakkaamattomalla leimauksella ja pominalla.
Tom Cantylle, joka loikoi puoleksi haudattuna silkkityynyillänsä, olit nämät äänet ja tämä näytäntö sulaa ihmettä, sanomattoman suurenmoista ja ihailtavaa. Molemmille pienille ystäville hänen vieressään, prinsessa Elisabethille ja Lady Jane Grey'lle, ei ne olleet mitään.
Tultuansa Dowgateen, hinattiin laivasto Walbrookin kirkasta vettä myöten (joka väylä nyt kaksi sataa vuotta on ollut haudattuna taloryhmäin alle) Bucklesbury'iin saakka, talojen sivu ja siltain alta, jotka olit täynnään ilokkaita ihmisiä ja ilokkaita tulia, ja seisahtui viimein vesisäiliöön, jossa nyt on Barge Yard, Londonin vanhan Cityn keskipaikkaan.
Tom nousi maihin, ja hän ja hänen loistava seurueensa kulki Cheapsiden kautta ja teki sitten tuon lyhyen matkan Old Jewry'ä ja Basinghall Street'iä pitkin Guildhall'iin.
Tomin ja hänen pienet ladynsä vastaanotti tarpeellisilla juhlallisuuksilla Londonin lordmayori ja Cityn isät, puetut kultaketjuihin ja tulipunaisiin kaapuihin; jonka perästä kuninkaalliset vietiin loistavalle, kunniakatoksella varustetulle lavalle suuressa salissa; ja heidän edessään kulki airueet, huutaen julistusta ja kantaen valtikkaa ja Cityn miekkaa. Ne lordit ja ladyt, joiden tuli palvella Tomia ja hänen molempia pieniä ystäviänsä, asettuivat heidän tuoliensa taakse.
Alimpaan pöytään istui hoviväki ja muut aateliset vieraat sekä Cityn kunniaporvarit; alemmanarvoiset istuivat moniin eri pöytiin salin keskellä. Korkealta paikaltaan katselivat jättiläiset Gog; ja Magog, kaupungin vanhat suojelijat, näytelmää allansa silmillä, jotka jo aikoja sitten unohtuneissa miespolvissa olit tottuneet siihen. Sitten kuului toitotus ja eräs julistus luettiin, jonka perästä lihava kyökkiherra ilmestyi toiselle lavalle vasemmalla seinänvierustalla, ja häntä seurasi palvelijat kantaen mitä juhlallisimmasti paistettua kuninkaallista härkää, joka oli polttavan kuuma ja leikattavaksi valmis.
Ruokasiunauksen jälkeen nousi Tom (siihen opetettuna) seisomaan — ja hänen kanssaan koko seurakunta — ja hän joi komeasta kullatusta astiasta veljesmaljan prinsessa Elisabethin kanssa, jolta pikari meni lady Janelle ja sitten toisesta toiseen. Niin alkoi pidot.
Keskiyön aikaan oli juhla korkeimmillaan. Silloin oli eräs noita kuvailevia näytelmiä, joita niin innokkaasti ihailtiin vanhoina päivinä. Kertomuksen kekkeristä antaa kummallisella kielellään eräs sen ajan kronikoitsija, joka ne näki omin silmin: