"Kauvan eläköön kuningas!"
Tom raukan sokaistut silmät vaelsivat väräjävinä tämän tärisyttävän näytelmän ylitse ja seisahtuivat viimein polvistuneihin prinsessoihin hänen vieressään, hetkiseksi, sitten taasen Hertfordin kreiviin. Hänen kasvoillaan heijasti äkillinen aije. Matalalla äänellä lausui hän lord Hertfordin korvaan —
"Sanokaa mulle uskollisesti, totuuden ja kunnian kautta! Jos minä nyt lausuisin käskyn, jota ei kellään muulla kuin kuninkaalla olisi oikeutta lausua, tulisiko semmoinen käsky noudatetuksi? eikö kenkään nousisi minua vastustamaan?"
"Ei, ei kenkään näissä valtakunnissa; vaan teidän persoonassanne, minun hallitsijani, on Englannin majesteetin valta. Te olette kuningas — teidän sananne on lakia."
Tom vastasi kuuluvalla, vakavalla äänellä ja silmät säihkyen —
"Sitten on, tästä päivästä lähtien, kuninkaan laki oleva laupeuden laki eikä koskaan enää hirmuvallan laki. Ylös polviltanne ja rientäkää Toweriin ja ilmoittakaa kuninkaan käsky: Norfolkin kreivi ei ole kuoleva!"[4]
Nämä sanat otettiin onkeen ja vietiin innollisesti suusta suuhun tuossa suuressa salissa, ja kun Hertford riensi pois sieltä, niin toinen ihastushuuto remahti —
"Hirmuvalta on loppunut! Kauvan eläköön Edward, Englannin kuningas!"
KAHDESTOISTA LUKU.
Prinssi ja hänen pelastajansa.