"Kah, kuinka ajattelematon olenkin, kun annan hänen levätä tässä ilman peitettä ja hänen ruumiinsa tulla kuolettavaan leiniin. Mutta mitä mä teen? Herättäisinhän hänet, jos ottaisin hänet ylös ja pistäisin vuoteeseen taas, ja hänen on tuiki tarvis nukkua."
Hän etsiskeli jotakin varapeitettä, mutta kun ei löytänyt mitään, riisui hän költerinsä ja peitti sillä pojan sanoen: "Minä olen tottunut purevaan ilmaan ja niukkaan pukuun, eikä tää kylmä mua haittaa" — ja sitten rupesi hän kävelemään edestakaisin suojuksessaan, pitääkseen vertansa liikkeellä ja puhuen yhä itsekseen —
"Hänen pilaantunut järkensä sanoo hälle, että hän on Wales'in prinssi; se olisi kummallisia, jos meillä nyt enää olisi mitään Wales'in prinssiä, nyt kun hän, joka oli prinssi, ei nyt enää olekkaan prinssi, vaan kuningas — mutta poika raukka on nyt kerran saanut tuon aatoksen päähänsä, eikä hän varmaankaan tule siihen, että sanoisi itseään kuninkaaksi… Jos isäni elää vielä näiden seitsemän vuoden perästä, joina en ole kuullut tämän taivaallista kotoani vieraaseen tyrmääni, niin hän ottaa, kun ottaakin, poika paran vastaan avosylin ja antaa minun tähteni hälle jalomielistä turvaa. Samoin tekee myös hyvä, vanhempi veljeni Arthur. Mutta mun toinen veljeni, Hugh — ei, ennen mä muserran veikkoseni pääkallon, kuin annan hänen sekaantua asiaan, tuon kettumaisen, pahansisuisen pedon! Niin, sinne mennään — ja suoraa päätä."
Palvelija tuli sisään, kantaen höyryävää ateriaa, jonka hän asetti pienelle honkapöydälle; pani sitten tuolit paikoilleen ja meni tiehensä ajatellen, että niin huokeat majailijat kuin nämä voivat palvella itseään. Ovi paukkui kiinni hänen jälkeensä, ja se herätti pojan, joka äkkiä nousi istumaan ja heitti iloisen silmäyksen ympärilleen. Sitten tuli hänen kasvoihinsa surullinen ilme ja hän mumisi itsekseen syvästi huoaten: "Oi onnetonta, untahan näinkin vain." Sitten huomasi hän Miles Hendon'in költerin ja ymmärsi heti minkä uhrauksen tämä oli tehnyt hänen puolestaan. Vienolla äänellä lausui hän:
"Te olette niin hyvä minulle, niin, te olette oikein hyvä. Mutta ottakaa nyt tämä yllenne — minä en tarvitse sitä enään."
Sitten nousi hän ja meni pesukaapille nurkkaan ja seisoi siinä odotellen jotakin. Hendon sanoi ylen hilpeällä äänellä:
"Nyt pidetään oikein kunnon kekkerit. Kaikki on niin maukasta ja aivan lämmintä, ja se seikka ja sun pikku torkkusi äsken on saava sinusta oikein aika miehen taas, usko pois!"
Poika ei vastannut mitään, vaan katseli tuota isoa miekkasankaria vakavalla silmäyksellä, joka ilmaisi suurta hämmästystä ja samassa vähän kärsimättömyyttä. Hendon ällistyi ja sanoi:
"No, mikä nyt on?"
"Hyvä sir, tahdon pestä."