"Vai niin, siinäkö se oli! Älä pyydä Miles Hendonilta lupaa kaikkeen joutavaan, mitä tarvitset. Täällä voit sä olla täydelleen vapaa ja aivan niinkuin omassa pirtissäsi."
Poika seisoi yhä siinä eikä liikkunut paikoiltaan. Hän jopa jo kerran kaksi polki pientä, malttamatonta jalkaansa lievästi lattiaan. Hendon tuli tuiki hämilleen. Hän sanoi —
"Jumala varjelkoon! mikä sun on?"
"No, kaatakaa vettä sitten. Ei niin pitkiä puheita!"
Hendon oli purskahtaa romanauruun, mutta pidätti sen ja sanoi itsekseen: "Kaikkein pyhien kautta, tämä on kummallista." Sitten kävi hän hauskuudekseen täyttämään pikku nenäviisaan käskyn. Sen perästä jäi hän seisomaan ällistyksiinsä, kunnes seuraava komento: "Tulkaa — pyyhinliina!" äkkiä sai hänet eloon taas. Hän otti pyyhinliinan, ihan poikasen nenän alta, ja ojensi sen hänelle tekemättä yhtään muistutusta. Hendon kävi nyt virkistämään omia kasvojaan pesulla, ja hänen sitä tehdessään istui hänen holhottinsa pöytään ja oli valmis syömään. Hendon lopetti joutuun tehtävänsä, otti sitten esiin toisen tuolin ja oli juur istua pöytään, kun poika harmistuen sanoi —
"Malttakaa toki mielenne! Aiotteko istua kuninkaan ollessa läsnä?"
Tämä äkillinen isku sai Hendonin ällistyksen huipulle. Hän mumisi itsekseen: "Kas vain, poika paran hulluus käypi aikansa mukaan! se on muuttunut sen suuren muutoksen kanssa, joka on tapahtunut kuningaskunnalle, ja nyt on hän mielikuvituksessaan kuningas! No, olkoon niin! minun täytyy noudattaa hänen mielensä oikkuja ja muu ei ole neuvona — olla uskovinani niitä. Muuten hän kai määrää minut Toweriin!"
Ja huvitettuna tästä leikistä muutti hän tuolinsa pois pöydästä, asettui seisomaan kuninkaan taakse ja rupesi häntä passaamaan paraalla hovikeikarin tavalla kuin osasi.
Kuninkaan halukkaasti syödessä rupesi kuninkaallisen arvokkuuden jäykkyys vähän höllittämään, ja hänen yltyvän hyvänvointinsa kanssa tuli halu haastella. Hän sanoi: "Muistaakseni te sanoitte nimenne olevan Miles Hendon, jos en kuullut väärin?"
"Niin on nimeni, Sire," vastasi Miles. Sitten lisäsi hän itsekseen: "Jos minun pitää mukautua poika paran hulluuteen, niin täytyy mun antaa hälle arvonimi 'sire' taikka majesteetata häntä. Min' en saa jäädä keskitiehen, min' en saa epäröidä missään, mikä kuuluu näyttämääni osaan. Muutoin näytän minä sitä huonosti ja teen vain vahinkoa hyvälle ja hurskaalle asialleni."