"Ravintola on maksettu — aamiainen myös, jok' on tulossa — ja onpa vielä kylliksi rahaa parin aasin ostoon ja niihin pieniin maksuihin, jotka menee matkalla kahtena tai kolmena päivänä, tästä Hendon Hall'in iloihin —
"Hän lempi miest — — —
"Tuhat tulimmaista! Pistin neulan kynteni alle!… No, vähät siitä — ei s'ollut ensimmäinen kerta — mutt' eipä liioin lystiäkään… Me saadaan hauskaa siellä, ystäväiseni, s'on vissi se. Siellä sun murheesi menevät ja raskas sekamielesi myös —
"Hän lempi miestään armaasti,
Mutt' toinen lempi — —
"Kuinka oivalliset pitkät pistot!" — hän piti kädellään ylhäällä vaatteita ja katseli niitä ihmetellen — "ne näyttävät niin juhlallisilta ja majesteetillisilta, että ne tekee räätälin pienet pistelmät kovin kurjiksi ja kömpelöiksi —
"Hän lempi miestään armaasti,
Mutt' toinen lempi häntä — —
"Tosiaankin, s' on tehty — hyvin tehtyä työtä, ja näppärästi tehty! Nyt minä hänet herätän, puen hänen yllensä, kaadan vettä hänelle, ruokin häntä, ja sitten me riennämme ravintolaan Southwark'in torille ja — tehkää hyvin, valtiaani, ja nouskaa ylös! — hän ei vastaa — kuulkaa valtiaani! — totisesti täytyy mun saastuttaa hänen pyhää persoonaansa pienellä kosketuksella, kun hän nukkuu niin sikeästi, Mitä!"
Hän veti pois peitteen — poika oli kadonnut!
Hän tuijotti ympärilleen hetkisen ällistyksissään. Sitten vasta huomasi
hän, että holhottinsa repaleiset vaatteet myöskin olit kadoksissa.
Silloin hän rajuamaan ja metelöimään ja huutamaan ravintolan isäntää.
Tässä hetkessä astui sisään palvelija, kantaen aamiaista.
"Tunnusta, sinä saatanan sikiö, taikka viimeinen hetkes on käsissä!" pauhasi sotilas ja teki niin hurjan harppauksen palvelijaa kohti, että tämä hetkeksi kadotti kielensä käytön pelosta ja hämmästyksestä. "Miss' on poika?"