Ja nyt hän kuuli ovea avattavan! Narina kylmensi hänet ytimiin asti — jo oli hän tuntevinaan veitsen kaulallansa. Kauhu sai hänet ummistamaan silmänsä, kauhu hänet avaamaan ne jälleen — ja hänen edessään seisoi John Canty ja Hugo!
Hän olisi huudahtanut "Jumalan kiitos!" jos hänen leukapielensä olisi olleet vapaat.
Pari minuuttia myöhemmin olit kuninkaan jäsenet siteistään irti, ja hänen vangitsijansa, jotka olit temmaisseet kiinni yksi kumpasestakin käsivarresta, veivät hänet hyvää kyytiä läpi metsän.
KAHDESKOLMATTA LUKU.
Petoksen uhri.
Vielä kerran sai nyt "kuningas Hupsu ensimmäinen" kuleksia maankiertäjäin ja rosvojen seurassa, olla heidän hassujen pilapuheiden ja surkeiden sukkeluuksien ampumatauluna ja joskus, kun päämies sattui kääntämään selkänsä, Cantyn ja Hugon halvan vihankaunan esineenä. Ei kenkään muu kuin Canty ja Hugo vihannut häntä. Muutamat toisista pitivät hänestä, ja kaikki ihmettelit hänen rohkeuttaan ja henkevyyttään. Kahden tai kolmen päivän kuluessa Hugo, jonka hoivassa kuningas oli, teki kaikki voitavansa salassa saadakseen pojan hämilleen, ja illalla, juominkien ollessa paraillaan, huvitti hän kumppaniansa tekemällä pojalle jos jotakin kiusaa — aina ikäänkuin sattumalta. Kahdesti hän astui kuninkaan varpaille — sattumalta tietysti ja kuningas, niinkuin kuninkaan tulee, ei ollut siitä tietävinään eikä osoittanut mitään suuttumuksen merkkiä; mutta kolmas kerta kuin Hugo teki samaa iski kuningas hänet maahan kalikalla, koko seurueen riemuksi ja nauruksi. Hugo, raivostuneena ja häpeissään hyvin, sänttäsi ylös, sieppasi toisen kalikan ja kävi pienen vastustajansa kimppuun. Heti muodostui kehä kamppailijain ympäri, vetoa pantiin ja tappelijoita ussutettiin. Mutta Hugopa ei ensinkään kestänyt tässä tappelussa. Tämän yrittelijän hurjat ja kömpelöt hyökkäykset kävivät vallan nurin narin nyt, kun hän mitteli kykyään moisen käsivarren kanssa, joka oli harjaantunut Euroopan etevimpäin mestarien johdolla keppitaistelussa, kalikkakamppauksessa ja aseleikkien kaikissa konsteissa ja kepposissa. Pieni kuningas seisoi valppaana ja miellyttävänä vastassa ja väisti tiheää iskutulvaa helposti ja varmasti. Tämä seikka taasen täytti kirjavan katsojajoukon myrskyisellä suosiolla. Ja joka kerta, kun kuninkaan harjoittunut silmä keksi avonaisen aukon iskuissa, seurasi salaman nopeudella lyönti Hugon päähän. Seurasi silloin remahtavaa riemua ja naurua, joka oli todellakin jotain ihmeteltävää kuulla. Neljäsosa tunnin perästä Hugo vetäytyi takaisin, ruti rusentuneena, runneltuneena ja sitä paitse säälimättömän naurun ja pilkan ampumatauluna. Mutta tappelun eheä sankari nostettiin päin vastoin iloisen rahvaan hartioille ja kannettiin riemusaatossa päämiehen viereen kunniapaikalle, jossa hän kaikenmoisilla juhlamenoilla kruunattiin kaikkien taistelukahakkojen kuninkaaksi. Hänen entinen, vähäarvoisempi tittelinsä peruutettiin juhlallisesti, ja päätettiin että se, ken vastedes mainitsisi sitä, tulisi ajetuksi maanpakoon tästä joukosta.
Kaikki yritykset saattamaan kuningasta hyödylliseksi joukolle olit menneet hukkaan. Hän oli järkähtämättömästi kieltäytynyt tekemästä mitään; sitä pait oli hän aina valmis karkaamaan. Ensimmäisenä päivänä paluunsa jälkeen oli hän lähetetty erääseen kyökkiin, jota ei vartioitta; sieltä palasi hän tyhjin käsin, olipa vielä kokenut herättää talonväkeäkin. Hän lähetettiin kattilanpaikkurin mukana auttamaan tätä töissä; mutta poika ei tahtonut tehdä työtä, vaan oli suorastaan uhannut kattilanpaikkuria hänen omalla juotosraudallaan. Ja lopulta oli Hugolla ja kattilanpaikkurilla täysi työ estääksensä häntä menemästä tiehensä. Hän lennätti kuninkuutensa tulen ja leimauksen jokaisen pään päälle, joka tahtoi supistaa hänen vapauttaan taikka pakoittaa häntä johonkin palvelukseen. Hän lähetettiin, Hugon johdolla, erään siivottoman naisen ja erään sairaloisen kapalolapsen kanssa ulos kerjäämään; mutta tulos ei ollutkaan rohkaiseva — hän kieltäytyi pitämästä puheita kerjäläisten puolesta taikka millään tavoin olemasta osallinen heidän asioissaan.
Tällä tavoin kului useampia päiviä. Ja tämä kuleksivan elämän kurjuus kaikkine ikävineen, likoineen, alhaisuuksineen ja roskineen vaikutti vähitellen, mutta varmaan pienessä vangissa semmoisen muutoksen, että hän lopulla rupesi tuntemaan pelastustansa erakon veitsestä ainoastaan lyhyeksi loma-ajaksi kuolemasta.
Mutta yöllä, unissaan, hän unohti nämä synkät seikat, ja hän istui valta-istuimellaan ja hallitsi. Tämä asianhaara tietysti taas lisäsi hänen kärsimystään herätessä — niin että kiusat kunakin aamuna, joka meni hänen paluustaan orjuuteen ja taisteluun Hugon kanssa, kävivät yhä katkerammiksi ja tukalammiksi kärsiä.
Seuraavana aamuna taistelun jälkeen Hugo nousi ylös sydän täynnään kostontuumia kuningasta vastaan. Hänellä oli erittäinkin kaksi suunnitelmaa. Toinen oli saattaa tuolle pojalle, hänen ylpeälle mielelleen ja "luulo"-kuninkuudelleen oikein musertavan nöyryytyksen. Ja jollei tämä onnistunut, oli toinen suunnitelma se, että kuninkaan niskoille vedettäisiin rikos sitä tai tätä lajia ja että hän sitten kiedottaisiin lain säälimättömiin kynsiin.