Seuraten ensimmäistä suunnitelmaansa päätti hän nyt panna "laastarin" kuninkaan säärelle, aivan oikein ajatellen, että tämä kiusaisi ja nöyryyttäisi häntä viimeisiin asti. Niin pian kuin laastari rupeisi vaikuttamaan menisi Hugo pyytämään Cantyn apua ja pakoittaisi kuningasta panemaan säärensä katsottavaksi maantielle ja kerjäämään almuja.
"Laastari" oli ammatillinen nimitys keinotekoiselle haavalle. Sen valmistamiseksi teki laittaja taikinan eli haudepuuron sammumattomasta liimasta, saippuasta ja vanhan raudan ruosteesta ja mättäsi sen nahkapalasen päälle, joka sitten sidottiin lujasti sääreen. Tämä kääre kalvoi pian rikki nahan säärestä ja teki lihan sen alla raa'aksi ja inhoittavaksi nähdä; sitten voideltiin haava verellä ja sai sen kautta vieläkin mustemman ja viheliäisemmän värin. Sitten pantiin sen ympäri side ryysyisiä riepuja niin huolimattomasti, että inhoittava haava irvisti läpi ja herätti ohikulkijani säälin.[12]
Hugo sai avukseen kattilanpaikkurin, jota kuningas oli peloittanut juotosraudalla. He ottivat pojan mukaansa kattilanpaikkaus-retkelle muka, ja tultuaan leiripaikan näkyvistä löivät he hänet kumoon, ja kattilanpaikkuri piti hänestä kiinni sillaikaa kun Hugo sitoi laastarin lujasti ja pitävästi pojan sääreen.
Kuningas raivostui ja julmistui luvaten hirttää heidät molemmat, kun hän jälleen pitäisi valtikkaa kädessään. Mutta he pitivät lujasti häntä kiinni ja ilakoitsit hänen voimatonta vastustustaan ja nauraa irvistit hänen uhkauksilleen. Tätä kesti kunnes taikina rupesi vaikuttamaan, eikä aikaakaan, ennenkun työ olisi ollut täysi, jollei olisi sattunut häiriö. Mutta se sattui; sillä juur siihen hetkeen astui näyttämölle sama orja, joka oli pitänyt niin myrkyttävän puheen Englannin laista ja tämä mies teki lopun leikistä kiskaisten pois taikinat ja kääryt.
Kuningas tahtoi lainata pelastajansa rusikkakepin ja paikalla pehmittää roistojen selkäluut. Mutta mies kielsi; siitä voisi tulla harmia — jääköön, arveli hän, asia iltaan. Silloin olisi koko joukkio ko'olla; silloin ei ulkomaailman kävisi sekaantua seikkaan. Hän marssitti seuran takaisin leiriin ja kertoi tapahtuneen jutun päämiehelle. Tämä kuunteli, punnitsi seikkaa ja määräsi sitten, ett'ei kuninkaan siitä lähin enään tarvitsisi ryhtyä kerjuuseen, sittenkun oli käynyt ilmi, että hän oli sovelias johonkuhun korkeampaan ja parempaan — jonka tähden hän, päämies, heti paikalla koroitti pojan kerjäläisten ammatista varkaiden virkaan!
Hugo oli ihastuksissaan. Hän oli jo koettanut saada kuninkaan varastamaan, mutt' eipä onnistunut. Nyt ei enää olisi mitään senkaltaista huolta, sillä kuningas ei varmaankaan voisi kieltäytyä noudattamasta käskyä, joka lähti suorastaan pääkortterista. Niin hän siis jo samana iltapäivänä suunnitteli ryöstöretken, jota tehtäessä kuningas pelattaisiin lain kouriin; ja se tehtäisiin moisella kekseliäällä sodanjohtotaidolla, että kaikki näyttäisi satunnaiselta ja ilman tarkoitusta tapahtuneelta. Sotahukkojen kuningas oli näet populaari nyt, ja joukkue tulisi menettelemään jotenkin epäarmollisesti epäpopulääriä jäsentä vastaan, joka olisi harjoittanut niin vakavaa kavallusta kuin toisen jättämistä yhteiselle viholliselle, laille.
No, hyvä. Varhain seuraavana aamuna Hugo pötki saaliinensa lähimmäiseen kylään, ja molemmat kulkivat hiljalleen katuja pitkin siellä, toinen vartoen jotain varmaa tilaisuutta pahan aikeensa toteuttamiseen, toinen puolestaan yhtä varmaa juonta juoksemaan tiehensä ja siten pääsemään ikuisesti vapaaksi inhoittavasta vankeudestaan.
Kumpikin antoi useamman sopivan tilaisuuden liukua käsistään; sillä kumpikin oli salaisimmassa sydämmessään päättänyt tällä kertaa olla ihan varma asiassansa. Ei kumpikaan tuumannut antaa kuumeentapaisen halunsa vietellä itseään mihinkään epävarmaan seikkailuun.
Hugon tilaisuus tuli ensiksi. Viho viimein läheni heitä näet eräs nainen, joka kantoi jotain myttyä korissa. Hugon silmät säteilit syntistä iloa, hänen sanoessaan itsekseen: "Tuhat tulimmaista, jos voin saada hänet sotketuksi tähän, silloin hyvästi, sä tappelukukkojen kuningas!" Hän odotti ja vartoi — näköänsä levollisena, mutta tositeossa kipenöitsevän kiihdytyksen vallassa — kunnes vaimo oli käynyt ohi ja aika oli käsissä. Silloin hän kuiskaten sanoi —
"Odota tässä kunnes minä tulen takaisin." Ja hän lensi saaliinsa perästä.