Ei pidä koskaan tehdä pahaa kun ihmiset näkevät.
I
Ensimmäinen näytös tapahtuu maalla, Virginiassa; aika 1880. Siellä on vietetty häät. Kaunis, jotenkin varaton nuori mies on nainut rikkaanlaisen nuoren tytön — on rakastuttu ensi silmäyksellä ja vietetty kiireiset häät, häät, joita tytön isä, leskimies, kovin vastusteli.
Sulhanen, Jakob Fuller, on 26 vuoden ikäinen mies, vanhaa arvossapidettyä perhettä, joka Jaakko kuninkaan karkottamana on paennut pois Englannista — niin kertovat ihmiset. Morsian on 9-vuotias ja kaunis. Hän on vilkas, kiivas, runollinen, äärettömän ylpeä ylhäisestä suvustaan ja intohimoisesti rakastunut nuoreen aviomieheensä. Siksi uhmaili hän isänsä kieltoa vastaan, kärsi hänen nuhteensa, kuunteli ääneti hänen varoittavia ennustuksiaan ja lähti hänen kodistaan ilman siunausta, onnellisena, kun siten sai osottaa rakkautensa runsaan määrän.
Mutta hääpäivän jälkeisenä aamuna tapahtui hänelle surullinen yllätys. Hänen miehensä työnsi hänen hyväilevän kätensä syrjään ja virkkoi:
— Istu. Minulla on sinulle jotakin sanottavaa. Rakastin sinua, ennenkuin pyysin isältäsi kättäsi. Hänen kieltoaan en valita, — sen olisin aina kestänyt. Mutta se, minkä hän sinulle minusta on sanonut, se minua sapetti. Elä virka mitään, tiedän hyvin mitä hän on sinulle sanonut, olen kuullut sen luotettavasta lähteestä. Hän lausui m.m., että minun luonteeni muka kuvastuu kasvoistani, että olen petturi, silmäinpalvelija ja pelkuri sekä raaka, sydämmetön ihminen. Hän sanoi kasvojani "valkoisen orjuuden merkkileimaksi". Jokainen muu minun sijassani olisi mennyt hänen luokseen ja ampunut hänet. Niin aijoin jo minäkin tehdä, mutta silloin syntyi minussa parempi ajatus: minun pitää häpäistä hänet, särkeä hänen sydämmensä, tappaa hänet tuuma tuumalta. Mitenkäkö sen teen? Sen saat nähdä siitä tavasta, miten kohtelen sinua, joka olet hänen epäjumalansa. Menin naimisiin sinun kanssasi ja sitten, — maltahan, saathan nähdä!
Siitä hetkestä asti kärsi nuori vaimo kolmen kuukauden ajan kaikki ne loukkaukset, kaiken sen raakuuden, joita mies uutteralla miettimisellä keksi; ruumiillista rääkkäystä vain ei. Mutta vaimon ylpeys kesti sen kaiken ja hän kätki salaa kaikki kärsimyksensä. Väliin virkkoi hänen miehensä: "Miksi et mene isäsi luo kertomaan miten sinua kohtelen?" Ja hän keksi yhä uusia kidutuskeinoja, käytti niitä ja kysyi taas. Vaimo yhä vastasi: "Minulta isäni ei saa tietää mitään." Ja hän pilkkasi miehensä halpaa sukua, sanoi olevansa orjan orja — mies saa vaikka tappaa hänet, mutta taipumaan hän ei häntä saa — siihen ei orjan luonto kykene. Niin kului kolme kuukautta. Ja niiden kuluttua virkkoi aviomies synkällä, merkitsevällä katseella: "Olen koettanut kaikkea paitsi yhtä." Ja sitten hän odotti vastausta. "Koeta sitäkin", lausui vaimo, ja käänsi pilkaten hänestä päänsä.
Sinä yönä nousi mies kello kaksitoista vuoteeltaan, puki päälleen vaatteensa ja virkkoi:
"Nouse ja pukeudu!"
Vaimo totteli niinkuin tavallisesti sanaakaan sanomatta. Mies talutti hänet puolen englannin peninkulman päähän talosta ja sitoi hänet puuhun yleisen maantien varrelle; nainen ponnisti vastaan ja huusi, mutta mies vain sitoi kovempaan. Sitten pani mies palikan hänen suuhunsa, löi häntä kasvoihin nahkaruoskallaan ja usutti koiransa häntä repimään. Nämä repivät vaatteet vaimon päältä, niin että hän jäi siihen puolialastomaksi. Silloin kutsui mies koiransa pois ja virkkoi: