"Murhaaja on tehnyt suunnitelmansa tarkan harkinnan mukaan. Se oli hyvä ja viisas suunnitelma, se osotti hyviä luonnonlahjoja, ei huonoa päätä. Sen tarkoitus oli kääntää kaikki epäilykset pois tekijästään. Ensiksi pani hän merkit kynttilään, tuuman verran väliä, ja laski ajan. Hän huomasi, että kului kolme tuntia, ennenkuin neljä tuumaa kynttilää on palanut. Tein itse samaa koetta puolen tunnin kuluessa tuolla huoneessani, sillävälin kuin täällä pidettiin kuulustelua Flint Bucknerin luonteesta ja tavoista. Ja siten tulin huomaamaan kuinka kauan kynttilä palaa, kun se on tuulelta suojassa. Sittenkuin hän oli tehnyt tämän kokeen, puhalsi hän kynttilän sammuksiin — juuri tämän kynttilän — ja teki tuumanmerkkinsä toiseen kynttilään."
"Uuden kynttilän hän asetti tinajalustalle. Viiden tunnin merkin kohdalle kaivoi hän reijän kynttilän läpi kuumennetulla rautalangalla. Olen jo näyttänyt teille rautalangan, joka oli ohkosen talikerroksen peittämä, — sulatetun ja hyytyneen talin."
"Ponnistelemalla — hän sai luullakseni aika lailla ponnistaa — kiipesi hän tuon tiheän pensaikon läpi, joka peittää Flint Bucknerin majan takaisen jyrkän rinteen, ja kantoi sinne tyhjän jauhotynnyrin. Hän asetti sen sinne aivan varmaan piilopaikkaan ja sen pohjalle asetti hän kynttiläjalan. Sitten mittasi hän noin 35 jalkaa sytytyslankaa, sen verran oli matkaa tynnyristä tuvan takaseinään. Hän teki reijän tynnyrin kylkeen — tätä käsiporaa hän käyttikin. Ja hän jatkoi työtään, kunnes se oli valmis; silloin oli toinen langanpää Bucknerin majassa ja toinen pistettynä kynttilään kaiverrettuun reikään. Laitos oli niin järjestetty, että räjähdyksen täytyi tapahtua kello 1 yöllä, edellyttämällä, että kynttilä sytytettiin noin klo 8 illalla — joka tapahtuikin, siitä vedon lyön — ja edellyttämällä, että tuvassa oli räjähdysainetta, johon langan toinen pää yhdistettiin, — ja että sitä siellä oli, siitäkin voin vedon lyödä, vaikka en voi sitä toteennäyttää. Tynnyri on vieläkin pensaikossa, tinajalka ja kynttilänpätkä ovat sen pohjalla, palaneen sytytyslangan pää on tuossa kaivetussa reijässä, toinen pää on sen rinteen alla, missä maja oli. Näin sen kaiken pari tuntia sitten, jolloin professori mittaili maita, joka työ tähän juttuun nähden oli aivan turhaa, ja kokoili arvoesineitä, joilla ei ole mitään merkitystä."
Hän vaikeni. Kuulijat huoahtivat pitkään ja syvästi, se helpotti heidän jännittyneitä hermojaan, ja he rämäyttivät hurraa-huudon.
"Vie sun…" virkkoi Ham Sandwich. "Siksi hän siis nuuskikin siellä pensaikossa katselematta professorin temppuja. Ei, tuhma hän ei ole."
"Ei hitto soi olekaan."
Mutta Stillman jatkoi:
"Ollessamme tunti sitten räjähdyspaikalla muutti hän poran ja kynttilän siltä paikalta, johon hän ne oli kätkenyt, toiseen piilopaikkaan, joka kai hänen mielestään oli parempi, parinsadan metrin päähän näreikköön, peittäen ne siellä männynoksilla. Siellä nämä tapasin. Pora sopii juuri tynnyrissä olevaan reikään. Ja nyt…"
Tuo Mainio Mies keskeytti hänet. Hän virkkoi pilkallisesti:
"Olemme kuulleet hyvin hauskan sadun, herrani, — todellakin hyvin hauskan. Nyt tahtoisin tehdä tälle nuorelle miehelle pari kysymystä."