"Se hitto asettaa ansoja Archyn eteen", sanoi Ferguson.
"Siltä näyttää", toisti Ham Sandwich. "Merkit eivät lupaa hyvää."
Stillman lausui nyt silmäillen vierasta:
"Olin itse niillä tienoin puoli yhdeksän ajoissa…, ei, yhdeksän aikoihin."
"Todellako? Sehän on hauskaa, niin, kovin hauskaa. Tapasitte ehkä murhaajan."
"En, en tavannut ketään."
"Vai niin. Niin ollen — suokaa anteeksi, en huomaa, että tiedonannollanne on mitään merkitystä."
"Ei sillä olekaan — tällä hetkellä." Hän vaikeni. Sitten hän jatkoi: "En tavannut murhaajaa, mutta hänen jälillään olen, olen varmasti, sillä siitä olen vakuutettu, että hän on tässä huoneessa. Pyydän teidän kaikkien kulkemaan ohitseni yksitellen, — tästä, jossa on hyvä valo, että näen jalkanne."
Kiihtynyt surina vallitsi huoneessa ja marssi alkoi; vieras katseli sitä, koettaen väkisinkin pysyä vakavan näköisenä, vaikkei se oikein tahtonut onnistua. Stillman kumartui alas, varjosti kädellään silmiään ja katseli tarkkaan jokaisia ohikulkevia jalkapareja. Viisikymmentä miestä marssi ohi yksitoikkoisesti jalkojaan jymistäen, vaan se oli turhaa marssia. Kuusikymmentä. Seitsemänkymmentä. Tulos rupesi näyttämään huonolta. Vieras huomautti hienon-hienolla ivalla:
"Näkyy olevan murhaajista puute tänä iltana."