"Antoiko hän sinulle tulitikut?"
"Antoi, mutta hän ei tiennyt mihin niitä käyttäisin."
"Kun olit sellaisissa hommissa, kuinka uskalsit pitää häntä mukanasi, — salapoliisia? Selitäppäs se!"
Poika epäili, hypisteli takin nappejaan hämillään ja virkkoi sitten varovasti:
"Tunnen salapoliiseja, niitähän on suvussanikin; jos ken ei tahdo, että nämä saavat vihiä asioista, joita hänellä on tekeillä, niin on parasta ottaa ne mukaansa kun tekonsa tekee."
Se naurun ukkosilma, jolla tätä pojan yksinkertaista viisauden sanaa tervehdittiin, ei sanottavasti vähentynyt poikaraukan ujon punastumisen vuoksikaan.
IV
Eräästä kirjeestä rouva Stillmannille. Päivätty ainoastaan "tiistaina".
… Fetlock Jones suljettiin asumattomaan hirsihuoneeseen ja jätettiin sinne odottamaan kuulustelua. Konstapeli Harris hankki hänelle sinne parin päivän ruokatarpeet, kehotti häntä käyttäytymään taitavasti ja lupasi pistäytyä katsomassa, kun ruokavarat loppuvat.
Seuraavana aamuna seurasimme, me muutamat miehet, Hillyeriä ja autoimme häntä hautaamaan sukulaistaan, tuota varsin vähän surtua Buckneria, ja minäkin kannoin yhdestä liinasta. Juuri kun olimme lopettaneet tämän toimen, saapui siihen ryysyinen ja surullisen näköinen muukalainen, joka kantoi vanhaa käsilaukkua; hän mennä nilkutti ohi pää kumarassa ja minä tunsin sen hajun, jota olin ajanut takaa ympäri maapallon. Se oli kuin paratiisin hajua sammuvalle toivolleni.