— Kiitollisena — ja pidänpä sitä vielä päälle päätteeksi kunniana. Kas näin — tämä on sinulle; ja tämä — se on hänelle. Sinä pyysit, mutta olisit voinut käskeä, sillä sinä edustat häntä ja minun täytyy totella, mitä sinä käsket.
Lapsi taputti käsiään ihastuneena tähän suureen ylennykseen — sitte osui hänen korvaansa lähenevä ääni: marssivien miesten tahdikasta astuntaa.
— Sotilaita, sotilaita, kenraali! Abby tahtoo niitä nähdä!
— Sen saat, rakkaani; mutta odota silmänräpäys, minulla on annettavana sinulle eräs tehtävä.
Muuan upseeri astui sisään, kumarsi syvään ja sanoi:
— He ovat tulleet, teidän korkeutenne.
Hän kumarsi jälleen ja poistui.
Valtion päämies antoi Abbylle kolme vahasinettiä: kaksi valkosta ja yhden punasen; tehtävänä oli siis vetää sen everstin kuolinarpa, jonka tulisi kuolla.
— Oi, miten tuo punanen on kaunis! Saanko ne?
— Et, rakkaani, ne ovat aijotut toisille. Nosta tuon uutimen lievettä, sen takana on avonainen ovi; mene siitä sisälle, niin siellä saat nähdä kolme miestä seisovan rivissä selittäin sinuun, kädet selän takana — näin — kullakin toinen koura avoinna kuin malja. Pane yksi näistä sineteistä kuhunkin avonaiseen kouraan ja tule sitte takaisin minun luokseni.