Illallisvalmistukset kiinnittivät kauvan aikaa Fergusonin puolueen huomiota ja kun he taas aikovat ottaa kysymyksen esille, hämmentyi se siihen iloiseen sanomaan, että Harris oli valmis.
Me järjestimme tilapäisen pöydän kääntämällä tuoleja ylösalasin ja ryhdyimme kiitollisin mielin nauttimaan ihaninta ateriaa, mitä koskaan näinä seitsemänä piinapäivänä olimme mielissämme kuvitelleet. Miten olimmekaan toisellaisia kuin muutama tunti sitten! Silloin toivottomuutta, synkkää kurjuutta, nälkää, kuumeista tuskaa, epätoivoa — nyt kiitollisuutta, autuaallista rauhaa, iloa suurempaa kuin mitä sanoin voi selittää. Se oli onnellisin hetki koko minun vaiherikkaassa elämässäni. Tuuli ulvoi ja lumi tuiskusi rajusti vankilamme ympärillä, mutta nyt ei mikään saattanut meitä levottomiksi. Minä pidin Harrisista. Hän olisi ehkä voinut olla hiukan paremmaksi paistettu, mutta minä voin sanoa, ettei ainoakaan ihminen ole ollut niin minun makuni mukainen kuin Harris tahi saattanut minua niin jakamattoman tyytyväiseksi. Messick oli sangen hyvä, vaikka vähän ulonmakuinen, mutta todelliseen ravintoarvoon ja maukkuuteen nähden oli Harris numero yksi. Messickillä oli hänelläkin hyvät puolensa — sitä minä en tahdo enkä voikaan kieltää — mutta hän oli yhtä vähän sopiva aamiaiseksi kuin muumio — vai niin. Laihako? Kyllä, se minun täytyy myöntää!
— Entä sitkeä?
— Oi, hän oli niin kauhean sitkeä! En voi koskaan teille kuvitella, miten sitkeä hän oli!
— Ette kai tahtone väittää, että se tosiaankin…
— Suvaitkaa olla keskeyttämättä minua. Aamiaisen jälkeen valitsimme me päivälliseksi erään Warker nimisen miehen Detroitista. Hän oli sangen hyvä. Minä kirjoitin siitä sittemmin hänen vaimolleen. Hän oli mitä suurimman kiitoksen arvoinen. Minä tulen aina muistamaan Warkeria. Hän oli vähän raaka mutta kovin hyvä. Ja seuraavana aamuna oli meillä aamiaiseksi Morgan Alabamasta. Hän oli hienompia miehiä, joiden kanssa koskaan olen ollut tekemisissä — kaunis, sivistynyt, siloutunut, puhui sujuvasti useita kieliä — täydellinen gentlemanni — niin, hän oli täydellinen gentlemanni ja tavattoman mehevä. Päivälliseksi oli meillä se Oregonin patriarkka, ja hän oli tosiaankin kaiken arvostelun ulkopuolella — vanha luiseva, sitkeä, oi, te ette voi ajatella toista senkaltaista! Lopuksi sanoin minä:
— Hyvät herrat, voitte tehdä niinkuin haluatte, mutta minä odotan ensi vaalia.
Ja Grimes, Illinoisista sanoi:
— Hyvät herrat, minä odotan myös. Kun valitsette miehen, jolla on jotakin edellytyksiä meitä tyydyttääksemme, niin olen minä jälleen mukana.
Pian ilmeni, että oltiin tyytymättömiä Oregonin Davidiin, ja sen vilpoisan mielialan ylläpitämiseksi, joka oli vallinnut sen jälkeen kun meillä oli ollut Harris, toimitettiin uusi vaali, ja tulos oli se että Barker Georgiasta tuli valituksi. Hän oli ihana! Niin… niin… sitte oli meillä Doolitle ja Hawkis ja Mc Elroy (sitä vähän valitettiin, että Mc Elroy oli tavattoman pieni ja hintelä) ja Benrad ja kaksi Smithiä ja Bailey (Baileyllä oli puujalat ja se oli vahinko, mutta muuten oli hän hyvä) ja muuan intialainen poika ja muuan posetiivinsoittaja ja eräs Buckminster niminen herra — irtolaisraukka, joka ei ollut erittäin kehuttava aamiaiseksi eikä juuri seuralaiseksikaan. Olimme iloisia siitä että hänet oli ehditty valita ennenkuin apu saapui.