— Vai niin, tuliko siis apua tosiaankin lopuksi?
— Tuli, apu tuli eräänä kauniina, aurinkoisena aamuna juuri vaalin jälkeen. John Murphy tuli valituksi, eikä arvokkaampaa olisi koskaan voitu valita, sen vakuutan, mutta John Murphy tuli kotiinsa meidän mukanamme junalla, joka tuli meitä auttamaan. Sitte meni hän naimisiin rouva Harrisin kanssa…
— Leskenkö…
— Ensiksi valitun lesken. Hän meni naimisiin lesken kanssa ja elää vielä tänäkin päivänä onnellisena ja arvossa pidettynä ja voiden erittäin hyvin. Niin, se on oikea romaani, herra, — oikea romaani. Tässä on minun asemani, herra, nyt täytyy minun sanoa teille hyvästi. Jos teillä on tilaisuus tulla tervehtimään minua päiväksi tahi pariksi, niin olette sydämmellisesti tervetullut. Minä pidän teistä, herra; minä tunnen oikein mieltymystä teihin. Luulen voivani pitää teistä yhtä paljon kuin pidin Harrisista. Hyvästi, herrani! Onnellista matkaa!
Hän oli poissa. En koskaan elämässäni ollut tuntenut itseäni niin hämmästyneeksi, niin pelästyneeksi, niin puusta pudonneeksi, Mutta muuten olin iloissani siitä että hän oli mennyt tiehensä. Miten hieno olikaan ollut hänen käytöstapansa ja miten herttainen hänen äänensä. Minua värisytti, kun hän iski nälkäiset silmänsä minuun; ja kun kuulin saavuttaneeni hänen isällisen mieltymyksensä ja olevani hänen silmissään melkein yhtä suuressa kunniassa kuin Harris, niin oli sydämeni lakata sykkimästä!
Minä olin hämilläni niin ettei sitä voi kuvailla. Minä en epäillyt hänen sanojaan; minä en voinut epäillä kertomuksen ainoatakaan yksityiskohtaa, joilla oli mitä juhlallisimman totuuden leima, mutta tarinan kauhistuttavat puolet saattoivat minut ihan pois suunniltaan. Minä huomasin, että konduktööri katsoi minuun: Minä kysyin:
— Kuka tuo mies oli?
— Hän oli kongressin jäsen entisaikaan ja kaikkein huomatuimpia. Mutta sitte sattui kerran hänen junansa tarttumaan kiinni lumikinoksiin ja hän oli kuolla nälkään. Hän oli melkein kokonaan paleltunut ja nälän näännyttämä ja hän oli sairaana ja mielipuolena pari kolme kuukautta sen perästä. Nyt hän on taas terve, mutta hänellä on omat päähänpistonsa, ja kun hän pääsee puhumaan siitä tapahtumasta, ei hän hellitä ennenkuin on syönyt suuhunsa kaikki ne matkustajat, joista hän puhuu. Hänellä on heidän nimensä muistissaan yhtä selvänä kuin se että kaksi kertaa kaksi on neljä. Kun hän on saanut syöneeksi kaikki muut paitsi itseään, sanoo hän aina:
— Sitte tuli tavallinen aamiaisvaalin toimittamisen aika, ja koska mitään vastalauseita ei tehty, tulin minä asianmukaisesti valituksi, ja siinä loppu.
Tuntui tavattoman helpottavalta tietää, että olin kuullut ainoastaan höperön viattomia mielikuvituksia sen sijaan että ne olisivat olleet verenjanoisen ihmissyöjän todellisia kokemuksia.