Nyt alkoi hän hangata partaveistään vanhaan remmiin ja viivähti kotvasen keskustellessaan eräistä naamiohuveista, joissa hän edellisenä iltana oli ollut punaseen kaapuun ja kärpännahkalta näyttävään viittaan puettuna — esittäen jonkillaista kuningasta. Hän ihastui siitä että toverinsa laskivat leikkiä hänestä ja eräästä neitosesta, jota hän oli mielistellyt. Hän halusi kaikin keinoin jatkaa keskustelua teeskennellen suuttuvansa toisten pilasta. Tuosta tarinasta sai hän aiheen katsella uudestaan peiliin: hän pani pois partaveitsen ja suki hiuksiaan sangen huolellisesti, veti pienen kiehkuran otsalle ja suori sivuilta tukkansa korvilleen turhantarkasti. Sillävälin kuivui kuohus kasvoilleni ja imeytyi nähtävästi hikihuokosiin.
Nyt alkoi hän parranajamisen, iski sormensa minun kasvoihini, piteli nenästäni kuin ovenrivasta, tyrkki ja tuuppi päätäni sinne tänne, aina sen mukaan kuin mukavuutensa sitä vaati, ja koko ajan ryki ja syleksi sydämensä pohjasta. Niin kauvan kun hän ajeli kasvojeni karkeampia osia, en tuntenut mitään, mutta kun hän alkoi nypistellä ja raappia kaulanahkaani, tuli minulle kyyneleet silmiin. Minä en välittänyt siitä että hän tuli minua kovin lähelle, en välittänyt hänen valkosipulinhajustaankaan, sillä luulen kaikkien parturien syövän valkosipulia, mutta eräs muu seikka saattoi minut luulemaan, että hän oli ruvennut happanemaan sisäpuolelta jo elossa ollessaan, ja se teki minut ylen levottomaksi. Nyt työnsi hän sormensa minun suuhuni, saadakseen ylähuulen paremmin ajelluksi ja silloin tein minä sen havainnon, että hänen toimenaan parturituvassa oli fotogeenilamppujen täyttäminen. Olen usein ajatellut, mahtoiko se olla parturien tehtävä vaiko siivoojattaren.
Nyt koetin minä huvikseni arvailla, mistä paikasta hän mahtaisi sillä kertaa leikata, mutta hän ehtikin raapaista leukaani ennenkuin arveluni oli johtanut mihinkään tulokseen. Heti terotti hän partaveistään — sen olisi voinut tehdä jo ennemmin. Minä en halua tulla ajelluksi liian sileäksi ja sanoin senvuoksi, ettei tarvitse ajella toistamiseen. Koetin saada hänen panemaan pois veitsensä, sillä pelkäsin, että hän iskee sen kaulaani juuri siihen missä on kaikkein arin kohta ja jota partaveitsi ei voi kahta kertaa sivellä saamatta aikaan onnettomuutta. Mutta hän selitti silittävänsä vaan pienen epätasaisen jäljen, ja samassa hipasi partaveitsi kiellettyä paikkaa ja verenvuoto oli itsestään selvä. Hän kastoi pyyhinliinansa kulman rohdosliuokseen ja hosui sillä kasvojani ylen kummallisesti, niin ettei kukaan muu ihminen tee samalla tavalla pestessään toisen kasvoja. Sitte kuivasi hän kaulani ja kasvoni hosuen pyyhinliinan kuivalla osalla, ikäänkuin sillä tavalla ei koskaan kuivattaisi; mutta parturi ei juuri koskaan kohtele kundiaan niinkuin kristittyä ihmistä. Sitte pani hän pyyheliinallaan haavaan rohdosliuosta, senperästä jotain pulveria, sitte taaskin liuosta ja olisi kai jatkanut sitä peliä iankaikkisesti ellen minä olisi pyytänyt hänen lopettamaan… Nyt puuteroi hän koko kasvoni ja alkoi miettiväisenä sukia minun tukkaani ja tutkia sormiaan. Sitte sanoi hän, että hiukseni olisivat välttämättä pestävät. Minä huomautin, että olin pessyt ne perinpohjin kylpiessäni eilen. Olin taas saanut hänet kiinni. Sitte suositteli hän Smithin hiusvoidetta ja tahtoi myydä sitä minulle yhden pullon. Minä kieltäysin ostamasta. Hän ylisteli uutta "Jonesin hajuvettä" ja pyysi minun ostamaan sitä. En siihenkään suostunut. Hän tarjosi jotain keksimäänsä hammaspulveria, ja kun minä en siitä huolinut, halusi hän myydä minulle partaveitsiä.
Kun nämä kaupanhieromiset olivat menneet myttyyn, ryhtyi hän taas työhönsä, kasteli minut aivan märäksi, yksin jalkanikin, öljysi hiukseni vasten tahtoani, hieroi ja hankasi siitä harjalla ison tukon irti ja kampasi sen, mitä jäi jälelle, pystyyn, pyöräytti ikimuistettavan rakkaussuortuvan otsalle, ja suoriessaan harvoja kulmakarvojani ja tahriessaan niitä voiteilla piti hän pitkän esitelmän kaikista niistä tempuista, joita oli opettanut foxterrier-koirilleen; silloin kuulin minä kellon lyövän kahtatoista ja tiesin, että junani oli lähtenyt viisi minuuttia sitte. Silloin irrotti hän liinan, pyyhki sillä kasvojani, suori vielä kerran kulmakarvoja ja huusi iloisena vuoroaan odottavalle vieraalle vanhan tunnussanansa: "Olkaa niin hyvä!"
Se sama parturi kompastui ja kuoli halvaukseen pari tuntia senjälkeen. Minä jään tänne yhdeksi päiväksi saadakseni kostaa — aijon pitää puheen hänen hautajaisissaan.