Ja Tom hän sänttäs framille ja otti kaikki haltuunsa ja rupes tyyräämään takasin järveen päin taas, jonne itikat kokoontui kuin pitämään sotaneuvostoa, ja minä luulin että hänkin oli mennyt vähän pyörälle; sillä hän tiesi, että minä olin arka kapuamaan, eikä suinkaan hän tahtonut, että minä keikahtasin sinne alas tiikerein ja muiden petojen revittäväks?

Mutta hui hai! Hän oli kyllä selvä päästään — hän tiesi mitä teki: Hän vajotti palloa, kunnes oltiin noin kolme- tai neljäkymmentä jalkaa järven pinnasta, ja seisahti sen keskipaikan yli ja komensi:

"Hyppää nyt!"

Minä hyppäsin, jalat eellä, ja tykkäsin olevani ainakin virstan matkaa pohjaan. Kun sukelsin ylös, sanoi hän:

"Pane selälles nyt ja ui kunnes olet paikalla, miss' uitiin äsken, ja ota vaatteet; sitten mä päästän tikkaat veteen, että voit kiivetä ylös."

Minä tein niin. Ja s'oli kyllä peijakkaan viisaasti Tomilta, sillä jos hän olis tyyrännyt jonnekin muualle, laskeaksensa alas hiekalle, niin koko tuo eläinnäyttely olis tullut perästä ja antanut meidän etsiä turvallista paikkaa mukamas, kunnes min' olisin ollut aivan pyörällä päästäni ja romahtanut alas.

Ja kaiken aikaa leijonat ja tiikerit olit valikoimassa vaatteita ja kokivat jakaa niitä keskenään, niin että kukin mukamas sais osansa; mutta heidän välillään lienee syntynyt epäsopua, koska muutamat luullakseni tahtoi ottaa enemmän kuin kävi laatuun mukamas; ja siellä syntyi hirveä meteli, niin etten koskaan ole nähnyt semmosta. Niitä mahtoi olla ainakin noin viiskymmentä, kaikki huiskin haiskin, ja ne sylkäs ja kihis ja ulvoi ja puri ja raappi ja repi kuin riivatut, koivet ja hännät ilmassa, eikä siinä voinut erottaa, mikä häntä kuului mihinkin leijonaan, ja hiekka ja harjat pölisi. Ja kun n'olit lopettaneet, oli muutamat kuolleet ja muutamat nilkutti ja ontui, ja toiset istui tappelukentällä nuollen haavojansa, ja toiset mulkoilit meitä ja näkyivät kutsuvan meitä kekkereihin, mutta meill' ei ollut halua.

Ja mitä vaatteisiin tuli, niin ei ne enää olleet mitään vaatteita. Joka nuttu oli itikkain mahassa; ja mä luulen että he ei voineet ruo'asta oikein hyvin, sillä siin' oli seassa hyvä rykelmä messinkinappia, ja veitsiä oli plakkareissa myös ja tupakkaa ja nauloja ja liitupalasia ja kiviä ja onkikoukkuja ja muuta. Mutta vähät minä siitä. Minä vain hieman aattelin sitä seikkaa, ettei meillä nyt enää ollut muita vaatteita kuin professori vainajan — ja niit' oli koko joukko, mutt' ei ne juur käyneet mukiinsa pitää seurassa, jos me tultais johonkin, sillä pöksyt oli pitkät kuin korsteinit ja takit ja liivit sen mukaan. Oli siinä kuitenkin kyllin räätälin tarpeeks, ja Jim oli tavallaan reppuräätäli ja hän sanoi neulovansa tuotapikaa meille muhkeat puvut, jotka kelpais vaikka hoviin.

YHDEKSÄS LUKU.

Me tuumattiin laskea alaspäin, vaikka toisessa asiassa. Suurin osa professorin ruokavarastoa oli mätätty läkkikannuihin, uuden uutukaisella tavalla, joka vastikään oli keksitty; mutta loput oli tuoretta. Kun otatte mukaan häränpaistia Missourista suureen Saharaan, täytyy teidän olla tuupperin varovaiset, että pysytte kaiken aikaa kylmässä ilmanalassa. Meidän lihamme oli kunnon lihaa aina siihen asti, kunnes me viivyttiin niin kauvan noiden kuolleiden ihmisten parissa. Se reissu pilasi vetemme ja kypsytti häränpaistin siihen määrään, että s'oli juur omiansa englantilaiselle — sanoi Tom — mutta melkein liian elävää amerikalaisille; niin että me tuumattiin, että meidän piti lähteä leijonamarkkinoille tekemään affäärejä.