"Tietysti oon minä vahavin ja minä tyy'ynki tekemään työtä sen mukaan; mutta nyt tapahtuhan teitiltä vähä niinku vääryyttä vanahalle Jimille, vai mitä?"
"Ei suinkaan, Jim, mutta koe sinä itse jakaa, niin saa nähdä."
Jim hän koki räknätä sitten ja tuli siihen päätökseen, että s'olis niinkuin kohtuullista mukamas, jos minä ja Tom tehtäis kymmenes osa kumpikin työstä. Tom hän käänsi selkänsä, ollaksensa yksinään, ja sitten hän veti suutaan makoseen muiluun, joka levis yltympäri ja peitti koko Saharan Erämaan länteenpäin aina Atlantin syrjään asti, josta me oltiin tultu. Sitten hän kääntyi taas takasin ja sanoi sen olevan varsin hyvin räknätty, ja me oltiin tyytyväiset, jos Jim oli. Jim sanoi olevansa.
Tom mittas nyt kakskymmentä osaa hiekasta ja jätti loput Jimille, ja Jim hämmästyi aika lailla nähdessään, kuinka suuri erotus oli ja mitenkä mahtava hiekkaläjä tuli hänen osalleen, ja hän sanoi olevansa turkkasen ilonen, että hän oli saanut ensimmäisen jaon muutetuks, sillä hän väitti, että mukamas nyt hällä oli enemmän hiekkaa kuin iloa pykälistään kontrahdissa.
Sitten me ryhdyttiin työhön. S'oli turkkasen kuumaa ja sitkeää ropotusta, niin kuumaa, että meidän täytyi pörröttää ylös viileämpään ilmaan, kestääksemme sitä. Minä ja Tom vuoroteltiin työssä, niin että toinen teki työtä, sillaikaa kun toinen lepäs; mutt'ei ollut ketään vuorottelemassa Jim rukan kanssa, ja hän teki suorastaan märäks koko sen osan Afrikaa, niin hän hikoili. Me ei voitu työskennellä kunnollisesti, meitä nauratti niin, ja Jim hän kysyi ehtimiseen, mitä me sillä viisin irvisteltiin, ja meidän täytyi keksiä joitakin juttuja, päästäksemme asiasta, ja ne olit tyhmiä sepustuksia, mutta ne mahtui hänen päähänsä — Jim ei huomannut mitään. Ja kun me viimeinkin oltiin lopussa, oltiin me melkein kuolleet, mutt'ei työstä, vaan naurusta. Vähitellen oli Jimkin melkein kuollut, mutta työstä, ja nyt vaihteltiin me ja otettiin työvuoroja hänen kanssaan, ja hän kiitti meitä niin kovasti, ja hän istui reilinkille ja pyyhki hikeänsä ja hengähti ja läähätti ja sanoi, että me oltiin niin hyviä vanhalle neekeri rukalle, eikä hän koskaan sitä unohtais mukamas. Hän oli aina kiitollisin neekeri mitä koskaan olen nähnyt, pienimmästäkin hyvästä työstä, mitä hälle teki. Hän ei ollut neekeri kuin ulkopuolelta; sisäpuoleltaan hän oli yhtä valkonen kuin te.
KAHDESTOISTA LUKU.
Aterioissamme tämän perästä oli joteskin paljo hiekkaa, mutta vähät siitä, kun vain on nälkä; ja kun taas ei ole nälkä, niin ei ole mitään huvitustakaan syömisestä, ja silloin on, tykkään mä, juur yks kaikki, jos oliskin vähä someroa ruuassa.
Me tultiin viimein Erämaan itäiseen päähän, seilaten koilliseen päin. Kaukana hiekan lopussa, pehmeässä, punaisessa päivän valossa nähtiin me kolme teräväkärkistä kattoa, ikääskuin teltta, ja Tom sanoi:
"N'on Egyptin Pyramiidit." — Mun sydämmeni kolkutti oikein. Olin nähkääs nähnyt niin monta monituista kuvaa niistä ja kuullut puhuttavan niistä niin moneen sataan kertaan, ja nyt yks kaksi — tulla niiden luo näin yhtäkkiä ja nähdä, ettei ne olleet keksittyjä, vaan todellakin oikeita, — sehän oli melkein kaapata hengen kurkustani. S'on kummallista, että mit' enemmän me kuullaan puhuttavan jostakin suuremmoisesta ja mahtavasta ja ällistyttävästä asiasta tai ihmisestä, sitä enemmän unen kaltaseks, niin sanoakseni, se tulee, kun tuleekin, ja muuttuu suureks, himmeäks, hoippuvaks haamuks — kuuvalosta tehty eikä mistään tukevammasta. Niin on George Washingtonin laita ja niin on Pyramiiteinkin.
Ja muutoinkin tuntui mulle kuin mitä niistä enimmäkseen puhutaan olis hölyn pölyä. Olihan kerran eräs herra, joka tuli sunnuntaikouluun ja näytti kuvan niistä ja piti puheen ja sanoi, että suurin pyramiiti peittää mukamas yli kymmenen tynnyrin alaa ja on lähes viis sataa jalkaa korkea, aivan kuin jyrkkä vuori, ja että s'on rakennettu suunnattomista kivimöhkäleistä, jotka on pantu säännöllisiin astuimiin aivan kuin portaat. Kymmenen tynnyrin alaa, nähkääs, yhtä pytinkiä varten; sehän on jo tavallinen talonpoikanen maa. Ellei s'olis tapahtunut sunnuntaikoulussa, olisin mä luullut juttua valheeks, ja kun mä tulin ulos koulusta, olin mä vissi siitä. Ja hän sanoi myös, että pyramiidissa oli mukamas reikä ja että voitte mennä siitä sisään kynttilä kädessä ja käydä pitkän matkaa pitkää, kaltevaa käytävää ja tulla sitten sisään suureen huoneeseen tuossa kivivuoressa, ja siellä tapaisitte mukamas suuren kivikirstun, joss'olis sisässä kuningas, jok' olis neljä tuhatta vuotta vanha. Minä tuumasin silloin itsekseni, että joll'ei tuo ole valetta, niin otan minä syödäkseni tuon kuulusan kuninkaan, jos mukamas tahtovat lähettää häntä noutamaan, sillä ei hän ees Metuusalem ollut niin vanha, ja kenpä kerskais pitemmästä ijästä.