"Meille tietysti — vahingosta."
"Ja keltä he pyytää anteeks?"
"Yhdys-Valloilta. Taikka myös me voidaan ottaa vastaan tuo anteeksipyyntö, ja antaa vahingonkorvaus hallitukselle."
"Korvaus, se kai on rahhaa, vai mitä? Kuinka paljon rahhaahan siitä tulloo?"
"Joo, tässä tulee vähintään kolme dollaria mieheen, ehk' enemmänkin."
"No, sitte m'otetaan rahat, Tommi herra, ja annetaan hallitukselle anteeks! Mitä sanotte siihen, Tommi herra? Ja mitä Huck meinaa?"
Tom hän naureskeli, mutta me tykättiin, että se kävi mukiinsa. Ja niin sovittiin me siis, että otettais rahat. Koska tuo homma oli mulle vallan outoa, kysyin mä Tomilta, pyytävätkö maat aina anteeks, kun ovat menetelleet tyhmästi mukamas, ja hän sanoi:
"Pyytävät kyllä — nimittäin pienet maat."
Me seilattiin yltympäri ja tutkittiin pyramiideja ja sitte me noustiin ja työnnettiin suorastaan masinamme pyramiidin litteää huippua vasten ja nähtiin, että tään pyramiidin laita oli juur kuin toi herra sanoi sunnuntaikoulussa. Siin' oli neljällä taholla rappuset, jotk' alkoivat alhaalta ja yhtyivät ylhäällä huipussa; mutta ei saattanut nousta ylös noita rappusia, sillä jokainen astuin ulottui aina leukaan asti, ja kiipijää täytyi auttaa takaapäin. Toiset pyramiidit olit siinä lähellä, ja väkijoukko, ku liikkui kirkolle niiden välissä, olit kuin matelevia luteita; niin korkealla oltiin me ilmassa.
Tom ei voinut olla rauhassa, hän oli niin kauhean ilonen ja kummastunut, kun sai olla niin kuulusassa paikassa, ja juttuja oikein vuoti hänestä, tykkäsin mä. Hän sanoi voivansa tuskin uskoa, että hän oli samalla paikalla, josta prinssi pakeni pronssi-hevosella. Se tapahtui "Araabian öiden" aikana mukamas. Joku oli antanut prinssille pronssisen hevosen, jonka etulavassa oli ripa, ja hän voi nousta sen selkään ja lentää ilmassa kuin lintu ja sillä viisin matkustaa maailman halki ja ohjata sitä vääntämällä ripaa ja lentää liipottaa korkealle tai matalalle ja laskea maihin missä hyvänsä.