Silloin tällöin lensi joku suuri herra ohi vaunuissa, ja kummallisesti puetut miehet juoksit niiden edessä ja huusit ja löylytit jokaista, jok' ei mennyt pois tieltä, pitkällä karahkalla, ja yks kaks tuli sulttaani ratsastaen hevosen selässä pitkän ratsujoukon etunenässä, ja niin hän oli koreasti puettu, ett' oikein olis teitä läähöttänyt, ja kaikki putosit pitkälleen ja makasit mahallansa, kun hän ajoi ohi. Minä sen unhotin, mutta yks värkki mieheks tuli virkistämään muistiani. Hän oli yks niistä, jotka juoksit etukynnessä.

Siellä oli kirkkoja, mutta heill' ei ollut ees sen verran älyä, ett' olisit pitäneet sunnuntaita pyhänä — vaan he juhlivat perjantaina ja rikkoivat sapatin. Kun menette sisään kirkkoon, täytyy teidän ottaa kengät jalastanne. Siell' oli joukottain miehiä ja poikia kirkossa, jotk' istuit eri ryhmissä kivilattialla ja pitivät hirveää elämää — he oppivat, sanoi Tom, läksynsä ulkoa koraanista, jota he luulevat Raamatuks, vaikkeihän sitä usko ne, jotka paremmin ymmärtävät. En ole koko elämässäni vielä nähnyt niin isoa kirkkoa; se oli aivan suunnattoman korkea, vallan pyörrytti katsoessaan kattoon. Meidän kirkkomme siellä kotikylässä ei ole mitään sen verralla; jos panisitte sen tämän sisään niin luulisitte sitä ryytilaatikoks.

Mitä minä mielelläni halusin nähdä, oli dervishi, sillä mä olin turkkasen huvitettu dervisheistä tuon tähden, joka pelasi kameelinajajalle nuo kepposet. Me tavattiin muutamia eräässä kirkossa, ja he kutsuit itseänsä Pyöriviks Dervisheiks; ja he pyöriä tanssivat myös — min'en koskaan ole nähnyt mokomaa. Heill' oli päässään korkeat hatut, kuin sokeritopat, ja liinaset alushameet; ja he pyörivät hyörivät kuin hyrrät, ja alushameet huijasit kuin siivet, ja s'oli mukavinta, mitä koskaan olen nähnyt, ja sai minut melkein juopuneeks, kun katsoin sitä. He olit kaikki tyyni Moslemia, sanoi Tom, ja minun kysyissäni hältä, mitä mokomaa Moslemi oli, sanoi hän sen olevan semmosen ihmisen, jok' ei ollut presbyteriaani. No, olihan niitä paljokin semmosia Missourissa, vaikk'en sitä ennen tiennyt.

Me ei nähty puoltakaan nähtävistä Cairossa, kun Tom oli moisessa hiessä hakemaan paikkoja, jotk' oli kuulutettu historiassa. Meill' oli hätä housuissa, ennenkun löydettiin se jyväaitta, johon Jooseppi keräs jyviä nälkävuosiks, ja kun me viho viimein löydettiin se, ei siin' ollut paljo nähtävää, sillä se ei ollut muuta kuin vanha ränstynyt hökkeli; mutta Tom oli mielissään ja piti siitä enemmän elämää kuin minä olisin pitänyt, jos olisin astunut naulan jalkaani. Millä viisin hän pystyi löytämään tuohon paikkaan, sitä en koskaan voi saada päähäni. Me kuljettiin ohi ainakin neljäkymmentä ihan samallaista hökkeliä, ennenkun me tultiin perille siihen, ja min' olisin tyytynyt mihin hyvänsä, mutta hänelle ei kelvannut muut kuin se oikea. En koskaan ole nähnyt niin mitään merkillistä ihmistä kuin Tom Sawyer. Samassa minuutissa, kun hän tapasi sen oikean, tunsi hän sen heti yhtä helposti kuin minä tuntisin toisen paitani, jos mull' olis mitään, mutta millä kurin hän menetteli, sit' ei hän pystynyt sanomaan, ei enemmän kuin lentämään; niin väitti hän itse.

Sitten me ison aikaa haettiin taloa, jossa asui se poika, joka opetti Cadia, kuinka hänen piti erottaa niitä rasioita, joissa oli vanhat ja tuoreet oliivit; hän sanoi jutun olevan kotosin "Araabian öistä", ja hänen piti kertoa siitä mulle ja Jimille, kun oli aikaa mukamas. No, me haettiin ja haettiin, kunnes min' olin kaatua kumoon, ja minä pyysin Tomia jättämään se hiiteen ja tulemaan huomispäivänä hankkimaan jotakuta ihmistä, joka tuntis kaupungin ja vois haastaa Missourin kieltä ja opastaa meidät suoraan sinne paikkaan; mut' mitä vielä! — hän tahtoi, kun tahtoikin, löytää sinne itse, ei kelvannut muut konstit mukamas. No, mitä muuta kuin jatkaa. Viimein tuli kummallisin seikka, mitä min' olen nähnyt. Talo oli poissa, mennyttä kalua monta sataa vuotta sitten — jokainen palanen poissa, pait' yks mureneva tiilikivi. No, kuka nyt uskois, että poika viikari Missourin kaukasista metsistä, jok' ei koskaan ollut siinä kaupungissa ennen, kykenis ottamaan selkoa siitä paikasta ja löytämään tuon talon? — mutta Tom Sawyer sen teki. Minä tien vissisti että hän sen teki, sillä minä näin hänen sen tekevän. Min' olin aivan hänen vieressään ja näin hänen näkevän tiilen ja näin hänen tuntevan sen. Mutta millä kurin hän voi menetellä noin? tuumasin itsekseni. Onko se tietoa, vai onko se vaistoa — kuin koiralla?

Niin, s'on totta, juur kun se tapahtui; selittäköön sen kukin kuten hyvänsä. Min' olen tuumannut sitä pitkin päätäni, ja se on minun ajatukseni, että osa siitä olkoon tietämistä, mutta suurin osa on vaistoa. Ja tämän ajatuksen olen mä saanut tästä. Tom pisti tiilipalasen taskuunsa, antaakseen sen museolle, ja siinä piti olla hänen nimensä sekä päivä, jolloin hän lähti kotiin; ja minä näpistin sen hänen taskustaan ja pistin siihen toisen, mutta samallaisen tiilipalasen, ja hän ei hoksannut mitään erotusta — mutta sit' oli kuitenkin tietysti. Ja nyt kai on se selvää, että enin osa on vaistoa, eikä tietämistä. Vaisto sanoo hälle, missä oikea paikka on, ja niin hän tuntee tiilipalasen paikasta, mutt' ei suinkaan tiilenkarvasta. Jos s'olis tietämistä, eikä vaistoa, niin hän tuntis tiilipalasen ens kerralla, kun sen näkee, sen ulkonäöstä — mutta sitä hän ei tehnyt. Siitä näkyy, että mitä kerskataankaan tietämisestä, että s'on mukamas niin erinomaista, niin on vaisto neljäkymmentä kertaa muhkeampaa, —- johon voi luottaa. Sitä samaa sanoo Jimkin.

Kun me tultiin takasin, laski Jim palloa ja otti meidät veneeseen, ja siell' oli muuan nuori mies punasessa lakissa tupsuineen ja koreassa sinisessä silkkimekossa ja väljissä housuissa, ja shaali oli hänen vyötäreillään, joss'oli pistoolit, ja hän osas puhua engelskaa ja tahtoi ruveta opastajaks meille ja viedä meidät Mekkaan ja Mediinaan ja Keski-Afrikaan ja joka paikkaan puolesta dollarista päivässä ja ruuasta, ja me hyyrättiin hänet ja mentiin ja pännättiin pallon voimaa, ja juur kun oltiin syöty päivälliset, heiluttiin me sen paikan yllä, miss' Israeliitit menit Punasen meren yli, kun Farao koki saada heistä kiinni ja vesi vyöryi hänen päällensä. Me seisottiin ja katseltiin kauvan aikaa tätä paikkaa, ja Jim oli niin mielissään, kun sai sitä silmäillä. Hän sanoi voivansa nähdä kaikki tyyni tällä hetkellä, aivan kuin se tapahtui; hän voi mukamas nähdä Israeliitain marssivan vesiseinäin välissä ja Egyptiläisten tulevan kaukaa ja rientävän aivan ratketakseen ja menevän sinne sisään, juur kun Israeliitit olit menemässä ulos, ja kun Egyptiläiset olit sisässä joka sorkka, niin vesiseinät vyörähti heidän yllensä mukamas ja hukutti joka miehen. Sitten me pingotettiin pallon voimaa taas ja huilattiin pois ja lentää liipotettiin Siinain vuoren yli ja nähtiin se paikka, missä Mooses löi palasiin kivitaulut ja missä Israelin lapset majailit tasangolla ja palvelit kultavasikkaa; ja kaikki tyyni oli niin hauskaa kuin suinkin, ja opas hän tunsi jokikisen paikan yhtä hyvin kuin minä tunnen kotikylän.

Mutta tuli semmonen seikka, ku kerrassaan ajoi hiiteen kaikki tuumamme. Tomin vanha, ränstynyt maissipiippu oli niin vanhentunut ja lahonnut ja halkeillut, ettei se enää voinut pysyä ko'ossa, huolimatta kaikista kääreistä ja siteistä, vaan se jo suorastaan mätäni ja hajos. Tom hän ei tiennyt mitä hän tekis. Professorin piipusta ei ollut mihinkään — s'oli vain merenvahaa, ja ken on tottunut maissipiippuun, hän tietää sen olevan kaikkia muita piippuja maailmassa mahtavampi, eikä kukaan voi häntä saada polttamaan toisella. Hän ei tahtonut ottaa minun piippuani, min' en voinut häntä yllyttää. Siin' oli hän.

Hän mietiskeli asiaa, ja sanoi, että meidän täytyi kuleksia vähäsen ja koittaa nuuskia löytyiskö mitään Egyptissä tai Arabiassa tai muissa maissa; mutt' oppaamme sanoi: ei — siit' ei ollut mitään hyötyä, ei ollut mukamas tuommosta piippua missään. Tom oli oikein pahalla tuulella vähän aikaa, mutta sitte hän virkos taas entisilleen ja sanoi saaneensa vehkeen päähänsä ja tiesi mukamas nyt, mit' oli tekeminen. Hän sanoi:

"Mulla on toinen maissipiippu, ja se on priima sorttia vielä ja melkein uusi. Se on orrella kyökin takan päällä — kotikylässä. Jim, kuules — sinä ja opas saatte lähteä sitä noutamaan, niin minä ja Huck majaillaan täällä Siinain vuorella kunnes te tulette takasin."