"Aikeeni oli ilmoittaa se, että me olimme tallella, emmekä hukkuneet, jotta te saisitte olla rauhassa."
"Tom, Tom, minä olisin kiitollisin luontokappale koko maailmassa, jos minä voisin uskoa sen, että sinulla kerrankaan on ollut niin hyvä ajatus, vaan sinä tiedät, että sinulla ei ollut sitä — ja minä tiedän sen kanssa, Tom."
"Vaan se on oikein, oikein totta, hyvä täti — olkoon ett'en kuunaan voi liikauttaa jäsentänikään, ell'ei se ole totta!"
"Voi, Tom, älä valehtele — älä tee sitä. Se tekee vaan asiasi tuhatta hullummaksi."
"Se ei ole valhetta, täti kulta; se on pelkkää totta. Minä tahdoin estää sinua suremalta — ainoastaan sen tähden tulin minä."
"Minä antaisin mitä hyvänsä jos minä vaan voisin uskoa sinua — se vastaisi hyvän joukon synnistäsi, Tom. Olisimpa melkein iloissani siitä, että karkasit ja teit niin pahoin. Vaan siinä ei ole järkeä; sillä miks'et olisi ilmoittanut siitä minulle, lapsi?"
"Sentähden, kun sinä rupesit puhumaan hautaisista, hyvä täti, minulle juuri silloin pölähti tuo ajatus mieleen, että me tulisimme ja piiloutuisimme kirkkoon hautaispäivänämme, ja kuinkahan sitte lienee ollutkin, niin ei ollut minulla sydäntä turmella tätä ajatusta. Sentähden pistin tuohi-kappaleen taskuuni ja olin hiljaa."
"Minkä tuohi-kappaleen."
"Tuohi-kappaleen, jolle olin kirjoittanut, että me olimme menneet merirosvoiksi. Toivoisimpa nyt, että olisit herännyt silloin kuin suutelin sinua — teenpä sen, todellakin."
Nuo kovat kureet tätin muodossa muuttuivat lempeämmiksi, äkillinen hellyys ilmautui hänen silmissänsä.