"Se, että me arvailimme aikaa, luultavasti oli se liian varhain tai myöhään." Huck'ilta putosi lapio kädestä.
"Niin se on," sanoi hän. "Siinä se on koko onnettomuus. Meidän täytyy lopettaa koko työ. Me emme voi koskaan tietää aikaa tismallensa, ja paitsi sitä ovat tämmöiset yritykset kovin hirvittäviä keskellä yötä, kun peikot ja kummitukset keikkuvat ympärillä. Tuntuu kuin joku olisi takanani koko ajan; enkä tohdi kääntäytäkään; sillä toisia saattaa olla edessäni, jotka vaan odottavat tilaisuutta. On karsinut ruumistani siitä saakka kuin tulin tänne."
"Niin, jokseenkin samallaiset tunteet on minullakin ollut, Huck. Kun he kätkevät aarteen jonkun puun alle, niin panevat he melkein aina jonkun miehen ruumiin varjelemaan sitä."
"Jesus siunatkoon!"
"Niin, sen tekevät he. Niin olen aina kuullut sanottavan."
"Tom, minä en ollenkaan mielelläni kuleksi siinä, jossa kuolleita on.
Ennemmin tai myöhemmin saa heidän kanssansa tekemistä."
"En minäkän tahdo mielelläni heitä häiritä, Huck. Ajatteles, jos joku heistä pistäisi kallonsa maasta ja sanoisi jotakin."
"Ole nyt ääneti, Tom! Tuo on kauheata!"
"Niin se onkin, Huck! Minä en ole ollenkaan uskaliaalla päällä."
"Tom jättäkäämme tämä paikka, ja koettakaamme muualla."