"Ben Rogers'in tallin ylisellä. Hän antaa kyllä luvan minulle siihen, samoin hänen isänsä neekeri, setä Jake. Minä pumppuan vettä setä Jakelle, niin usein kuin hän vaan tahtoo, ja aina kuin pyydän, niin antaa hän minulle ruokaa, jos itseltänsä ylettyy. Tom, hän on kauhean siivo neekeri. Hän pitää minusta sentähden, ett'en pidä itseäni parempana kuin hänkään. Välistä olen istunut samassa pöydässä ja syönyt hänen kanssansa. Vaan siitä et tarvitse puhua kellenkään. Nälkä pakoittaa useinkin tekemään semmoisia, joita ei kumminkaan tahdo tehdä tavaksensa."
"Hyvä! Kun minä en tarvitse sinua päivillä, niin minä en tule häiritsemään sinua, vaan annan sinun nukkua. Ja jos näet jotakin tapahtuvan yöllä, niin sinun pitää heti tulla naukumaan nurkalle."
KOLMASKYMMENES LUKU.
Ensimäinen uutinen, jonka Tom sai kuulla Perjantai aamuna, oli hänelle iloinen uutinen — Tuomari Thatcherin perhe oli tullut kauppalaan edellisenä iltana. Sekä Indiani-Joe että aarre unohtuivat nyt hetkiseksi, ja Becky valloitti kokonansa hänen ajatuksensa. Tom tapasi hänet eräässä pienessä kumppaniseurassa, jossa leikittelivät "sotken savea, kätken kiveä" ja olivat "sokkosilla," josta heille kummallekin oli ääretön hauskuus. Paitsi sitä, päättyi päivä erityisesti tyydyttävällä tavalla: Becky kiusasi äitiänsä pyynnöllä, että huommispäivänä saisi pitää sen jo kauan sitten luvatun, vaan myöhästyneen huviretken, johon äiti myös myöntyikin. Tytön ilo oli ääretöin, eikäpä se Tom'inkaan ollut pienempi. Kutsumukset lähetettiin ympäri kaupunkia ennen päivän laskua, jonkatähden kauppalan nuoriso tuli valmistuksen ja odotuksen kuume-tilaan. Tässä liikutetussa mielen tilassa ollessansa oli Tom'in helppo pidättäytyä kauan valveella, ja hän toivoi suuresti saavansa kuulla Huck'in "naukuvan," jotta hän voisi seuraavana päivänä kummastuttaa Becky'n ja osanottajat huvimatkassa aarteellansa, vaan hän näki itsensä petetyksi. Hän ei saanut mitään merkkiä tänä yönä.
Vihdoin viimein koitti päivä, kymmenen ja yhdentoista välillä saapui tuomari Thatcher'iin meluava seurue, joka oli valmis lähtemään. Että vanhemmat ihmiset olisivat häirinneet tämmöisiä huviretkiä läsnä olollansa, ei ollut tavallista. Lasten luultiin olevan aivan hyvässä turvassa, jos oli joitakuita kahdeksantoista vuotisia nuoria neitosia, ja noin kolmenkolmatta vanhoja nuoria herroja mukana. Vanha höyry-lossi oli hyyrätty täksi tilaisuudeksi, ja kohta marssi tuo iloinen joukko pitkin pääkatua, kaikki kantaen eväs-vakkojansa. Sid oli kipeä, jonkatähden hän ei voinut ottaa osaa huvimatkaan; Mary jäi hänen toveriksensa kotia. Rouva Thatcher'in viimeiset sanat Beckylle olivat:
"Te ette tule takaisin, ennen kuin myöhällä. Ehk'on parasta että jäät yöksi jonkun tytön luokse, joka asuu lähellä lossi-rykiä, lapsi!"
"Niin jään minä Susu Harper'in luokse, äiti."
"Tee niin. Ja muista, että käyttäyt siivosti, ja ett'et vaivaa heitä kovin paljo."
Kun he kulkivat edelleen, sanoi Tom Beckylle:
"Minä tiedän mitä teemme. Sen sijaan kuin menisimme Harper'iin, niin kapuamme kukkulalle tervehtimään Douglaan leskeä. Hän tarjoaa meille jäälettä! Sitä on hänellä melkein jokapäivä — suuret ko'ot. Hän tulee kauhean iloiseksi, kun saa meidät luoksensa."