Tom veti esiin jotakin taskustansa.
"Muistatkos tätä?" sanoi hän.
Becky milt'ei hymyillyt.
"Se on meidän hääkakkaramme, Tom."
"Niin — jospa se olisi tynnyrin kokoinen, sillä siinä on kaikki mitä meillä on."
"Minä säästin sen syödessämme, niin että voisimme panna sen pään-alaisen alle, ja unneksia sen päällä, niinkuin suuretkin ihmiset tekevät hääkakkaransa kanssa, — vaan tämä tulee olemaan meidän —"
Hän ei päättänyt lausettansa. Tom jakoi kakkaran, ja Becky söi hyvällä ruokahalulla, kun Tom vaan maisteli puoliskoansa. Kylmää vettä oli kyllinkyllä kestin loppiaisiksi. Hetkisen kuluttua esitteli Becky, että he jatkaisivat vaellustansa. Tom oli ääneti vähän aikaa. Sitten sanoi hän:
"Becky, voitko kuulla, jos minä ilmaisen sinulle yhden seikan?"
Becky vaaleni, vaan hän luuli voivansa kuulla sen, sanoi hän.
"Katsos, asia on se, Becky, meidän pitää jäädä tähän, jossa on vettä juodaksemme. Tämä kynttilän kappale on viimeinen, kun meillä on!"