Kun he nyt suruissaan vaelsivat edelleen, vannoivat he uudelleen valat vahvat aina olla toisilleen avulliset niinkuin veljekset, eikä erota toisistansa ennenkuin kuolema eroittaisi heidät ja tekisi lopun heidän surullisesta elämästänsä. Sitten alkoivat he miettiä mitä oli tekeminen. Joe puolestaan esitteli erakko-elämää, johon hän ensin oli hyvin mielistynyt, syystä, että pitäisi elää jossakin yksinäisessä luolassa ja syödä kuivettuneita leivän-kannikoita, ja kuolla joskus tulevaisuudessa vilusta, nälästä tai surusta; vaan kun sai kuulla Tom'in esityksen, myönsi hän, että rikoksilla täytetty elämä oli kumminkin edukkaampi, ja suostui rupeamaan merirosvoksi.
Kolme englandin peninkulmaa Pietarin alapuolella eräällä paikalla, josta Mississippijoki oli enemmän kuin peninkulman levyinen, oli eräs pitkä, kaitainen metsäkäs saari, jonka edustalla oli leveä sala-luoto, joka soveltui hyvin yhtymyspaikaksi. Tällä ei ollut asukkaita, ja oli aivan lähellä toista rantaa, vastapäätä tiheätä metsää, joka ei myöskään ollut kovin asuttu. Siis valittiin Jacksonin saari. Ketä he aikoivat rosvota, oli kysymys, jota eivät tulleet ajatelleeksi. Nyt etsivät he Huckleberry Finn'in käsiinsä, ja hän yhtyi heihin heti, sillä hänestä oli kaikki työ yhtä; hän oli väliäpitämätön. He erosivat nyt, ja päättivät yhtyä eräällä yksinäisellä paikalla joen rannalla, kaksi peninkulmaa kauppalasta jokea ylös, kello kahdentoista aikana yöllä. Siinä oli eräs hirsi lautta jonka he aikoivat ryöstää. Jokaisella piti olla onget ja siimat mukanansa, ja semmoisia tavaroita, joita he taisivat varastaa kummallisimmalla ja salaisimmalla tavalla — joka soveltui lainrikkojille; ja ennenkuin iltapäivä oli kulunut, taisivat he kaikki nauttia sitä kunniata että he olivat saaneet "uutisen kauppalaan." Kaikkia, jotka saivat epä-vakaisen viittauksen tästä, varoitettiin olemaan "ääneti ja odottamaan."
"Noin puolen yön aikana tuli Tom kantaen keitettyä sian kinkkua ja eräitä muita pieniä kapineita, ja seisottui pieneen metsikköön vähäiselle kalliolle, josta näki yhtymys paikalle. Taivas oli tähdessä ja ilma aivan tyyni. Tuo mahtava virta oli tuossa kuin lepäävä valtameri. Tom kuunteli hetkisen, vaan ei niin risausta kuulunut. Hän vihelsi pitkään. Kallion alapuolelta vastattiin. Tom vihelsi vielä kaksi kertaa; näille merkeille vastattiin samalla tavalla. Sitten kysyi eräs varova ääni:
"Kuka siellä?"
"Tom Sawyer, Musta-Kostaja Espanian mereltä. Sanokaa nimenne."
"Huck Finn, Puna-Käsi, ja Joe Harper, Merien-kauhu." Tom oli lainannut nämä nimitykset halu-kirjastaan.
"Hyvä, sanokaat tunnussana."
Kaksi kähisevää ääntä vastasi yön pimeydessä tuolla kauhealla sanalla:
Vertä.
Nyt laski Tom alas kinkkunsa kalliolta, meni itse perästä, repien kivutessaan sekä osan vaatteitansa että nahan käsistänsä. Kallion alapuolella kulki mukava, hauska tie pitkin rantaa, vaan siltä puuttui, nuo merirosvoilta niin ihaillut edut, nimittäin vaikeukset ja vaarat sitä kulkiessa.