"Iso-purje, huippu-purje ja tuulen-halkaisia, herra katteini!"
"Prammi-purje ylös! Mastoihin puoli-tusinaa teistä; levittäkää alin raakapurje etumastossa! Sukkelat liikkeet!"
"Kaikki tehty, katteini!"
"Märsy ylös! Kiinittäkäät ja kääntäkäät purjeet! Noin poikaseni!"
"Kaikki tehty katteini!"
"Peräsin tuulen alle — purjeet pingalleen vasemmalla puolen! Valmiit kääntämään! Vasemmalle, vasemmalle! Nyt poikaseni! Ja valmiit olimme! Suoraan eteenpäin!"
Lautta kulki hiljalleen keskelle virtaa: pojat käänsivät nokan matkan mukaan ja alkoivat soutaa. Vesi joessa oli jokseenkin alhaalla, jonkatähden se ei juossutkaan kiivaammin kuin pari penninkulmaa tunnissa. He puhuivat tuskin sanaakan seuraavan neljännes tunnin ajalla. Nyt kulki lautta ulohtaalla olevan kauppalan sivuitse. Pari tai kolme tuikkavaa kynttilää näyttivät missä se oli — toisella puolen tuon epä-määräisen, avaran tähdillä valaistun vedenpinnan — rauhallisesti lepäävänä ja tietämötöinnä tuosta suuresta tapauksesta, joka nyt tapahtui. Musta-Kostaja seisoi edelleen liikkumatoinna, kädet ristissä ryntäillä, heittäen "viimeisen silmäyksen" niille paikoille, joilla hän oli nauttinut ennen paljon iloa, vaan viimeisinä aikoina paljon suruakin ja toivoi että tyttö nyt näkisi hänet tuolla myrskyisellä merellä käyvän pelkäämättä, hymyhuulin, vaaroja, kuolemaa ja kovaa kohtaloansa kohden. Se ei kovin vaivannut hänen mielikuvitustansa, muuttaa Jackson'in saari kauppalan näkyvistä, ja niin katsoi hän vielä kauppalaan viimeisen kerran muserretulla vaan kumminkin tyytyväisellä sydämellä. Toisetkin merirosvot heittivät sille viimeisen silmäyksen; ja katselivat sitä niin kauan, että olivat mennä sivu saaren. Vaan he keksivät vaaran ajoissa, ja jouduttautuivat välttämään sitä. Noin kello kahden aikana aamuisella tarttui lautta luodolle, parisataa syltä saaren yläpuolella, josta he polkkasin kantoivat tavaransa maalle. Lautalla oli vanha purje riekale, tämän ottivat he, ja laativat siitä jonkinlaisen teltan, kalujen suojaksi; itse tahtoivat he maata paljaan taivaan alla hyvällä säällä, niinkuin ainakin lainrikkojat.
He tekivät tulen metsään suuren hirren viereen, noin kaksi tahi kolmekymmentä askelta rannalta, keittivät sitten paistinpannussansa vähän sianlihaa illalliseksi, ja käyttivät samalla puolet maissi-jauhovarastostansa. Tällainen vapaa kestitsiminen, tutkimattoman ja asumattoman saaren immellisissä metsissä tuntui heistä hyvin hauskalta, ja he päättivät, ett'eivät enää kuunaan palajaisi sivistyksen seutuville. Tuo leimuava tuli valaisi heidän muotonsa, ja heitti punertavan valonsa noille patsaan muotoisille puunrungoille heidän metsä-tempelissänsä, ja tuolle välkkyvälle vihannuudelle ja metsissä kasvaville viinaköynnöksille. Kun viimeinen kimpale murakkaa läskiä oli syöty, ja maissi-puuro kaikki sisään ahdettu, vetäytyivät pojat nurmikolle tyytyväisinä. He olisivat kyllä löytäneet viileämmänkin paikan, vaan he eivät tahtoneet menettää niin romantillista nautintoa, kun paistauminen tulen ääressä oli.
"Eikös tämä ole pulskaa?" sanoi Joe.
"Tämä nyt on jotakin," sanoi Tom.