"Mainittuna lauantaina Bill ja Hans Withers näkivät, miten mies raahasi hartioillaan toista pois. Sen he ovat puhuneet totta, muu on valetta. Ensin he luulivat, että joku neekeri oli varastanut jyviä setä Silasilta. — Katsokaa vain, kuinka he töllistelevät hämillään, kun kuulevat, että joku on kuullut heidän sanovan sen. Myöhemmin kävi heille päivänselväksi, kuka oli kuljettanut pois ruumiin, ja he tietävät vallan hyvin, minkätähden he ovat vannoneet täällä oikeuden edessä, että olivat tunteneet setä Silasin käynnistä. Mutta hän se ei ollut, ja sen tiesivät myöskin valapattoiset todistajat.
"On mahdollista, että joku mies on nähnyt kuutamossa, kuinka ruumis kuopattiin tupakkamaahan — mutta setä Silasilla ei ole ollut mitään tekemistä sen asian kanssa. Hän makasi samaan aikaan kotonaan vuoteessaan.
"Ennenkuin jatkan kertomustani, tahtoisin vielä huomauttaa läsnäoleville, että useilla ihmisillä, kun he vaipuvat syviin ajatuksiin tai ovat sisällisesti liikutettuja, on tapana tehdä jotain käsillään, itse sitä huomaamatta. He tarttuvat leukaansa tai nenäänsä, hypistelevät jotain nappia tai kellonperiään, silittävät hiuksiansa tai partaansa. Monet piirtävät myös sormellaan jonkun kuvion tai kirjaimen kasvoihinsa, Tämä on minun tapani. Kun jokin minua kiusaa tai harmittaa tai jos ajattelen oikein jotakin, piirrän aina ison V:n poskelleni tai leukaani, ja useimmiten en huomaa sitä lainkaan."
Naurettavaa! Niin teen minäkin. Mutta minä piirrän O:n. Näin myös, kuinka ihmiset salissa tyrkkivät toisiaan ja nyökyttivät päällään, minkä piti merkitsemän: Niin, niin se on!
"Samana lauantaina — ei, se oli edellisenä iltana —" jatkoi Tom, "oli neljänkymmenen mailin päässä täältä laiturissa höyrylaiva; ilma oli myrskyisä ja satoi, minkä taivaasta mahtui. Laivassa oli varas, joka oli varastanut nuo kaksi suurta timanttia, joista oikeustalon seinässä oleva kuulutus puhuu. Hän hiipi matkalaukkuineen maihin, lähti pimeään ja myrskyisään yöhön ja toivoi pääsevänsä ehjin nahoin tähän kylään. Mutta höyrylaivassa oli myös piiloutuneena kaksi hänen toveriansa, jotka, kuten hän tiesi, vaanivat vain tilaisuutta tappaakseen hänet, saadakseen timantit haltuunsa. Nuo kolme rikostoveria olivat nimittäin yhdessä varastaneet timantit, mutta tuo ensinmainittu varas oli ne pistänyt taskuunsa ja livistänyt tiehensä.
"No, tuskin oli kulunut kymmenen minuuttia hänen lähdöstään, kun hänen toverinsa vainusivat jotain. He juoksivat maihin ja alkoivat ajaa häntä takaa. En tiedä, miten he pääsivät hänen jäljilleen, mutta koko lauantaipäivän he olivat hänen kintereillään ja olivat samalla varuillaan, ettei hän saisi heitä näkyviinsä. Vähää ennen auringonlaskua hän saapui setä Silasin tupakkamaan luona olevan vaahterametsikön luo ja hiipi sinne, pukeakseen päälleen valepuvun, joka hänellä oli matkalaukussaan ja jossa hän aikoi esiintyä ihmisten ilmoilla. — Tämä tapahtui jokseenkin samaan aikaan, kun setä Silas löi Jupiter Dunlapia sauvalla — sillä että hän löi häntä, on totta.
"Tuskin olivat takaa-ajajat nähneet varastoverinsa menevän metsikköön, kun he juoksivat esiin pensaikosta ja riensivät hänen jälkeensä. Säälittä he hyökkäsivät hänen kimppuunsa ja löivät hänet kuoliaaksi, miten kovaa hän kirkui ja huusikin.
"Kaksi miestä, jotka tulivat tietä pitkin juosten, olivat kuulleet hätähuudon; he tunkeutuivat metsikköön — jonne he muutenkin aikoivat — karkoittivat murhamiehet ja ajoivat heitä takaa huimaa vauhtia. Mutta vain kappaleen matkaa; sitte nuo kaksi miestä palasivat salaa vaahterametsikköön.
"Mutta mitä he siellä tekivät? — Sen sanon teille: He löysivät murhatun ja hänen matkalaukkunsa, missä oli kaikki, mikä kuului valepukuun. Tämän puki toinen miehistä ylleen, riisuttuaan omat vaatteensa."
Tässä Tom pysähtyi hetkeksi — tietysti vaikutuksen vuoksi — sitte hän sanoi painolla: "Mies, joka pukeutui murhatun valepukuun, oli — Jupiter Dunlap!"