"Loppu on pian kerrottu. Brace Dunlapin oli onnistunut saattaa kidutuksillaan setä Silas niin epätoivoon, että hän joutui miltei suunniltaan ja löi hänen kelvotonta veljeään. Silloin Jupiter juoksi metsään piiloutuakseen sinne, ja hänen aikomuksenansa oli arvattavasti poistua yöllä maasta. Silloin voi Brace panna liikkeelle huhun, että setä Silas oli tappanut hänen veljensä ja kätkenyt ruumiin jonnekin. Näin oli setä saatettu perikatoon; hänen olisi ollut lähdettävä paikkakunnalta, niin, ehkäpä hän olisi joutunut hirsipuuhun. Mutta kun nuo molemmat löysivät kuolleen metsästä — tietämättä, että se oli heidän veljensä, sillä rosvot olivat raadelleet häntä pahoin — silloin he muuttivat suunnitelmaa. Jupiter vaihtoi vaatteita murhatun kanssa, he hautasivat Jackin, ja kun ruumis löydettiin, oli sillä yllään Jupiterin vaatteet. Jim Lane ja muut todistajat antoivat lahjoa itsensä puhumaan pari valetta, jotka sopivat Brace Dunlapin aikeisiin. Katsokaa vain, kuinka he nyt ovat peloissaan — sanoinhan sen jo.
"Me matkustimme nimittäin samassa höyrylaivassa varkaiden kanssa jokea alas, Huck Finn ja minä. Silloin vainaja kertoi timanteista ja sanoi, että hänen toverinsa tappaisivat hänet, niin pian kuin voisivat, ja me lupasimme auttaa häntä voimiemme mukaan. Me olimme juuri matkalla vaahtera metsikköön, kun kuulimme hänen kuolinhuutonsa; mutta kun menimme taas sinne varhain aamulla ukonilman jälkeen, emme löytäneet mitään ruumista ja ajattelimme, ettei lopultakaan ollut tapahtunut mitään murhaa. Näimme Jupiterin tepastelevan ympäri samassa valepuvussa, jonka Jack oli näyttänyt meille ja johon hän aikoi pukeutua. Tietysti luulimme, että hän oli Jack itse, joka tekeytyi kuuromykäksi, niinkuin oli sovittu.
"Nyt etsimme me, Huck ja minä, ruumista, kun muut jättivät sen; löysimmekin sen ja olimme ensin ylpeät siitä. Mutta setä Silas herätti meissä hirveän säikähdyksen väittämällä, että hän oli lyönyt Jupiterin kuoliaaksi.
"Kun ruumis oli meidän kauttamme tullut päivänvaloon, katsoimme velvollisuudeksemme pelastaa sedän; mutta se oli vaikea työ, sillä setä ei tahtonut antaa vapauttaa itseänsä vankilasta, kuten vanha neekerimme Jim aikaisemmin.
"Kokonaisen kuukauden mietin keinoa, miten vapauttaisin setä Silasin, mutta en keksinyt ainoatakaan. Kun tulin tänään oikeuden istuntoon, en tiennyt neuvoa enkä apua; pelastavaa ajatusta ei pälkähtänyt päähäni. Mutta ei aikaakaan, niin huomasin jotain, vain pienen pikkuruisen seikan, mutta se pani minut ajattelemaan. Kun istuin näennäisesti ajatuksiini vaipuneena, vaanin koko ajan, ja aivan oikein: juuri kun setä Silas lateli meille kaikkea tuota hölynpölyä, kuinka hän oli tappanut Jupiter Dunlapin, näin taas saman seikan. Silloin hypähdin ylös ja keskeytin asian käsittelyn, koska tiesin, että Jupiter Dunlap istui tuolla edessäni ilmielävänä. Tunsin hänet jostakin, jota hänellä oli tapana tehdä, kun olin viime vuonna täällä, ja jonka hän teki taas nyt."
Tom odotti hetkisen aikaa vaikutusta, teki sitte liikkeen, ikäänkuin aikoisi istua, ja sanoi välinpitämättömällä äänellä: "No, luulen, että siinä on kaikki!"
Sadasta kurkusta salissa nousi huuto: "Mitä hän teki? Mitä se oli, jonka sinä näit? Pysy seisomassa, sinä peevelin poika, ja sano se meille! Luuletko sinä, että me tyydymme siihen vain, kun ensin olet päästänyt meidät makuun!"
"Oh, ei se ollut juuri mitään. Näin, kuinka hän kävi yhä levottomammaksi ja kiihtyneemmäksi, kun setä Silas puhui päätänsä poikki murhan tähden, jota ei oltu tehtykään — samassa hän liikutteli käsiään sinne ja tänne, kohotti vasenta kättään ja piirsi sormella poskeensa ristin — silloin olin varma asiasta."
Nyt puhkesi suosionmyrsky, kättentaputus, jalkojen töminä ja hyvähuudot, kunnes Tom tuskin tiesi, miten olla, pelkästä ylpeydestä ja onnesta. Tuomari katsoi pöytänsä yli häneen ja sanoi:
"Poikani, oletko sitte itse nähnyt tämän tavattoman salaliiton ja murhenäytelmän yksityiskohdat, jotka olet kuvannut meille?"