Puhelimme vielä kauan keskenämme; sitten hän otti esille pienen matkalaukun, avasi sen ja pyysi, ettemme katsoisi sinnepäin. Käänsimme selkämme häneen päin, ja kun taas saimme luvan kääntyä, oli hän kokonaan muuttunut. Hänellä oli siniset silmälasit ja pitkät, ruskeat viikset, jotka sopivat hyvin hänen kasvoihinsa. Hänen oma äitinsä ei olisi tuntenut häntä.
"Olenko vieläkin veljeni Jupiterin näköinen?" kysyi hän.
"Ette", sanoi Tom, "ei mikään muistuta enää hänestä, paitsi pitkä tukka."
"Sen annan leikata lyhyeksi, ennenkuin tulen kotia. Hän ja Brace säilyttävät salaisuuteni, ja voin asua heidän luonaan vieraana, ilman että naapurit rupeavat epäilemään. Mitä arvelette suunnitelmastani?"
Tom ajatteli hetkisen, sitte hän sanoi:
"Huck ja minä, me emme tietysti hiisku sanaakaan, mutta jos ette itse ole vaiti, olette vaarassa tulla tunnetuksi. Ihmiset huomaisivat, että teidän äänenne sointi on sama kuin Jupiterin, ja silloin he ehkä muistavat kaksoisveljen, jonka he ovat luulleet kuolleeksi ja joka on voinut koko ajan piileksiä väärän nimen turvissa."
"Tuhat tulimmaista, oletpa sinä viisas!" huudahti hän. "Mutta oikeassa sinä olet. Minun täytyy tekeytyä kuuromykäksi, niin pian kuin joku naapuri tulee lähelleni. Olisipa ollut kaunista, jos en olisi sitä hoksannut. Mutta enhän oikeastaan aikonut kotia, vaan yleensä johonkin paikkaan, jossa olisin turvassa pojilta, jotka vainoavat minua. Sitte aioin ottaa silmälasit ja parran ja myös toiset vaatteet ja —"
Samassa hän juoksi ovelle, painoi korvansa siihen ja kuunteli. Hän oli käynyt kalpeaksi ja hengitti nopeaan.
"Kuului siltä, kuin olisi viritetty pyssyn hanaa", kuiskasi hän. "Herra Jumala, on tämäkin elämää!" Raukeana ja voimatonna hän vaipui tuolille ja pyyhki hikeä otsaltaan.