Caleb kohotti lyhtyään ja tutki sen sydäntä. Asiat kääntyisivät hänen mielensä mukaan. Hän ylläpitäisi kuria. Judith, niin, hän oli arvoitus. Hän oli perinyt isänsä tahdon, ja hän vihasi maata… arveli olevansa aiottu johonkin parempaan… hänen päässään pyöri suuria ajatuksia. Hän oli masennettava. Tyttö oli hänelle jotain velkaa. Kaksoiset, he pysyisivät paikoillaan — turha pelätä, että he lähtisivät maailmalle. Martin ja Ellen eivät uskaltaisi jättää kotia, heillä ei ollut paikkaa muualla. Ja Amelia, hänen kanssaan oli helppo tulla toimeen… niin, niin, hänen kanssaan oli helppo tulla toimeen!
Caleb vilkaisi jälleen metsään, jota hän niin kiihkeästi halusi omakseen, ja laskeutui kummulta alas astuen kotia kohti. Ryömittyään piikkilanka-aitauksen alitse, joka ympäröi toista heinäpeltoa, hän väänsi alas lyhdyn sydämen ja puhalsi sammuksiin liekin. Turha tuhlata öljyä…
IV.
Lind heräsi mieluisan raukeuden ja lämmön tunteen vallassa ullakkohuoneessa, jonne ulkoa kuuluivat kevätaamun monet äänet. Jokin oli herättänyt hänet. Hän ei tiennyt silloin vielä, että herätyskellona käytettiin luudanvartta, jolla lyötiin kolmasti alakerroksen huoneen kattoon; ja tuon katon muodostivat vain samat laudat, jotka ylhäällä tekivät lattian virkaa.
Hän kohosi kyynärpäänsä varaan ja katseli tytön punoittavaa poskea vieressänsä. Judith oli neljättä vuotta nuorempi Lindiä, mutta tämä ei osannut antaa oikeaa arvoa tytön ruumiilliselle kauneudelle, hänen nukkuessaan siinä. Salainen tuoksu, lämpö huokui hänestä. Lind kosketteli kevyesti tyttöä saadakseen hänet hereille. Jude avasi hitaasti silmänsä, jotka olivat himmeät kuin vasta heränneen lapsen. Hän haukotteli ojentaen pyöreät, vahvat kätensä päänsä yläpuolelle. Sitten hän kääntyi vatsalleen ja makasi siten hetken aikaa sanomatta sanaakaan. Lind nousi vuoteesta ja alkoi peseytyä.
»Minä vihaan vuoteestanousemista», sanoi Jude patjojensa keskeltä. »Kerran minä vielä tahdon saada silkkisen vuoteen ja sitten makaan siinä aina, ja vaikka kuulisin lehmien ammuvan aivan korvani juuressa, niin en lähtisi niitä juottamaan.»
Lind nauroi tälle mahdottomalle kuvalle, joka esitettiin niin suurella kiihkolla. Kolme uutta kolkutusta kuului taas alhaalta, ja opettajatar kääntyi kysyvästi Judeen.
Judith nousi laiskasti vuoteeltaan ja alkoi vetää sukkia jalkaansa yöpaitansa alla.
»Kiirehtikää», sanoi hän Lindille. »Ellen on jo menossa alas.»
Lind rypisti kulmakarvojaan. »Et suinkaan tarkoittane, että minun pitäisi kiirehtiä?»