»Isä ei anna murkinan odottaa ketään», Jude sanoi lyhyesti.
Lind oli kovin ihmeissään. »Mutta kello ei suinkaan ole enempää kuin viisi! Mitä ihmettä minä teen joka aamu aina yhdeksään saakka?» hän huudahti.
»Hm!» sanoi Jude nauttien siitä luonnottomasta halveksumisesta, jota hän tunsi opettajatarta kohtaan, vaikka hän samalla ihaili ja kadehti häntä. »Voitte lypsää lehmiä tai ampua näätiä. Niitä on vaikka kuinka paljon metsässä. Pete ajaa parhaillaan yhtä takaa. Kuulkaa, miten se haukkuu! Ne eivät haise pahalta, kunhan totutte niiden hajuun.»
Opettajatar ravisti yltään sen vastenmielisyydentunteen, jonka Calebin ankaruus hänessä herätti, ja päätti ottaa asiat parhaalta puolelta. Oikeastaan tämä oli varsin huvittavaa.
Murkina syötiin täyden hiljaisuuden vallitessa. Se oli vain velvollisuus, joka täytettiin nautinnotta. Paitsi Judea lapset olivat vain puoleksi hereillään. Edessä olevan päivän työ tuntui heistä vain pahalta unelta.
»Emmeköhän sittenkin kynnä tuota idän puolella olevaa kesantapeltoa, Martin», sanoi Caleb nojautuen tuolin selkää vasten ja pyyhkien viiksiään kädellään. »Jude voi ryhtyä siihen tänään, vai mitä, Martin?»
Martin jatkoi yhä puuronsa syöntiä. Hän söi hitaasti, samoinkuin hän ajattelikin hitaasti. Hän ei oikein käsittänyt, mitä isä tarkoitti. Mieletöntä oli kylvää tänä keväänä tuota peltoa, jota ei pitkään aikaan ollut viljelty. Ja mitä Juden kyntämiseen tuli — pelto oli hyvin raskasta, täynnä kiviä, työ oli kylliksi vaikeaa miehellekin. Eikö ollut sitäpaitsi ollut puhetta siitä, että Jude saisi jatkaa aamupäiväkouluaan samoinkuin viimekin vuonna, jotta hän voisi suorittaa pääsytutkintonsa?
»No —» Martin alotti juhlallisesti. Hän punastui huomatessaan, että hänen oli mahdoton panna vastaan. »Minähän voisin sen tehdä. Liian raskasta Judelle.»
»Liian raskastako Judelle? Pyh! Kuuletko, Jude? Martin väittää, ettet sinä siihen pysty! Onko sellaista peltoa, joka sinut voittaa, Jude? Se vasta on tyttö, miss Archer. Katsokaa, millaiset käsivarret! Vahvemmat kuin minun. Ha, haa!»
Ensi kertaa tänä aamuna Caleb puhutteli Lindiä. Opettajatar hätkähti huomatessaan, miten huonosti Caleb kätki itsevaltiutensa pilan taakse. Hän silmäsi Judithiin, joka ei näyttänyt kuulleen isän huomautusta.