»Vuohensilmä!» hän huudahti itsekseen.
II.
Ellen tuli ulos. Heti kun hän huomasi miehen hevosen selässä, pysähtyi hän kuin kiinninaulittuna maahan ja painoi kätensä yhteen.
Mies laskeutui alas satulasta ja kiinnitti rauhallisesti suitset pylvääseen. Sitten hän lähestyi pitkin, hitain askelin Elleniä kohottaen leveälieristä huopahattuaan.
»Minä tulin takaisin, Ellen, niinkuin lupasin», hän sanoi kuiskaten. »Sinä näytät kovin hämmästyneeltä.» Ellen oli ojentanut hämillään hänelle kätensä.
»Minä — minä en uskonut sinun tulevan», hän mutisi.
»Ovatko kaikki kotosalla?»
Ellen nyökkäsi työntäen silmälasinsa otsalleen. »Etkö tahdo tulla huoneeseen? Missä sinä olit myrskyn aikana?»
»Missäkö minä olin?» mies nauroi astuen Ellenin rinnalla. »Ponini ja minä olemme kuin kotonamme missä myrskyssä tahansa.»
Hän kertoi Ellenille, että hän oli viettänyt kaikki yöt taivasalla matkatessaan eteläisiltä järviltä tänne ja että hän aikoi tehdä samoin jatkaessaan retkeään kauaksi pohjoiseen aina suuren virran rannoille saakka.