Joka ilta, lypsyn jälkeen, Ellen kitki kukkapenkkiään läntisen ikkunan alla. Vilkaistessaan joskus taakseen hän saattoi nähdä tienkäänteen poppelilehdon takana ja kuusiaidan — sekä ohiratsastavien miesten mustat ääriviivat auringonlaskun puoleista taivasta vasten. Jos joku saapuisi ratsain Bjamassonin farmilta, niin ilmestyisi hän tälle tielle — muuta tietä hänen oli mahdoton kulkea. Ellenin kukkapenkki oli niin huolellisesti kitketty, että kukkaset näyttivät suorastaan itsetietoisilta.
Eräänä iltana illallispöydässä Charlie kertoi uutisen, jota Ellen oli odottanut. Charlie oli sinä päivänä käynyt Yellow Postissa.
»Malcolm on lopettanut työnsä Bjarnassonissa ja aikoo tänään lähteä pohjoista kohti. Hän ratsastaa suomaiden kautta — Brundien ohi. Hän tulee tästä ohi. Vuohensilmä tulee vielä kerran katsomaan sinua, Ellen», poika sanoi irvistellen.
Caleb ei sanonut tähän mitään vähään aikaan. Sitten hän sanoi: »Minä menen Ericksoniin tänä iltana. Laita rattaat kuntoon, Charlie. Lähden heti.»
»Näin tänään muutamia lapsia koululla, opettajatar. Luullakseni ne olivat Goodmanin lapsia. Mutta eivät ne näyttäneet olevan pahanteossa», Ellen sanoi Lindille. Lind vastasi jotain, mutta Ellen ei kuullut, mitä. Ehkäpä Caleb lähtee, ennenkuin Malcolm kulkee tästä ohi — varmaankin hän oletti, että hän poissaolollaankin voi estää Elleniä tekemästä sellaista, jota hän ei hyväksy — niin oli hänellä tapana ajatella.
Ellen auttoi Ameliaa astiain pesussa ja läksi sitten lypsylle. Lypsäessään hän tarkkasi Calebia jännittynein mielin, näki hänen kulkevan talosta talliin, tallista vilja-aittaan, vilja-aitasta työkaluvajaan, astuen hitaasti ja mietteisiinsä vajonneena. Prince oli valjastettu rattaitten eteen. Mutta Caleb ei vilkaissutkaan hevoseen. Hän katosi talliin eikä tullut sieltä ulos vielä sittenkään kuin aurinko liekehti jo punaisena poppelien välitse. Oliko Caleb muuttanut mieltään, eikö hän aikonutkaan lähteä? Ellen koetti katsella metsikön taakse, tienkäänteeseen, mutta poppelit hyppelivät hänen silmiensä edessä. Hän painoi päänsä taas alas ja alkoi vetää lehmän utareita. Sitten hän kuuli hevosen kavioiden kapsetta, mikä kajahti kaukaa halki illan hiljaisuuden.
Samassa Caleb tuli tallista, irrotti Princen ja nousi rattaille. Ellen toivoi epätoivon vimmalla, että ratsastaja, joka saapui lännestä, pysähtyisi. Sitten hän kuuli Calebin astuvan taas alas rattailta, menevän huoneeseen ja palaavan hetken kuluttua pällystakki käsivarrellaan.
Hevonen sivuutti nyt tienkäänteen poppelien takana. Caleb kiipesi rattaille ja ajoi ulos portista.
Ellen kuuli Malcolmin tervehtivän Calebia, mutta paikaltaan hän ei voinut nähdä häntä. Hän hyppäsi pystyyn ja kiiruhti lypsytarhan aidan luo, kumartuen sen yli. Sitten hän nopeasti silmäsi ympärilleen nähdäkseen, huomasiko kukaan häntä. Hän näki Malcolmin istuvan poninsa selässä suorana ja mustana, valon langetessa hänen hartioilleen poppelipuiden välitse. Sitten hän ratsasti pois, Calebin ajaessa hänen rinnallaan. Skuli Erickson asui Brundin farmin takana, samalla suunnalla, minne Malcolmkin oli menossa.
Lind ja Mark, jotka illallisen jälkeen olivat ratsastaneet metsätietä myöten Fusi Aronsonin luo, palasivat takaisin toista tietä, joka johti Brundin ja Ericksonin asunnoille. He ratsastivat hitaasti, sillä ilta oli ihana. He olivat saapuneet kuivalle kunnaalle suon pohjoispuolelle ja näkivät edessään liikkumattoman vedenpinnan, joka kimmelsi auringonhohteessa kuin punainen ja kultainen nauha. Suon rannalla Lind näki punertavia kämmekkäitä ja niin hienolehtisiä sanajalkoja, että ne ikäänkuin taipuivat valossa.