»Mitä sinä teit metsikössä? Yhdessä tuon Sandbon koiran kanssa, ha, haa! Oletko samanlainen luuska kuin äitisikin? Tulehan tänne, niin näytän sinulle, kannattaako olla hieno!» Caleb astui askeleen lähemmäksi. Judithin käsi ojentautui maahan ja tarttui kirveen varteen.
Tyttö suoristi itsensä äkisti ja heitti kirveen koko voimallaan Calebin päätä kohti. Hän sulki ymmällä ollen silmänsä, ja kun hän avasi ne jälleen, näki hän Calebin kumartuneena eteenpäin, käden tavoitellessa viiksiä. Kirves oli vajonnut syvälle seinään hänen päänsä taakse.
»Vai sellaisia metkuja sinulla on? Ha, haa!» Caleb hyökkäsi eteenpäin ja tarttui Judithia ranteisiin kiinni, heittäen hänet lattialle. Sitten hän vetäisi nuoran seinästä ja sitoi tytön toisesta kädestä ja jalasta seimeen kiinni.
Judith oli siksi hämmästynyt omasta hurjasta teostaan, ettei hän ruvennut vastustelemaan. Hän makasi suullaan tuskin tuntien lannan hajua. Hänen ruumiinsa alkoi väristä. Hän tiesi, että Caleb oli lähtenyt pois. Hän ei pelännyt omasta puolestaan, mutta hän tiesi, että Caleb kävisi Amelian kimppuun. Amelia ei kyennyt puolustautumaan häntä vastaan. Isä olisi aivan hurjana vihasta. Voisihan hän vaikka murhata äidin… kaikki oli nyt mennyttä… kaikki lopussa… Ei muuta jäljellä kuin maa ja karja ja lanta… Hän makasi liikkumatta, kunnes varjo, joka lankesi tallin ovesta sisään, oli kääntynyt idästä lännen puolelle; kunnes nuora oli syövyttänyt punaiset uurteet hänen ranteisiinsa ja hänen hiuksensa olivat täynnä kuivunutta lantaa.
IV.
»Hän on tallissa», sanoi Caleb, kun perhe oli yrittänyt syödä illallista eikä sanallakaan ollut mainittu Judea.
Turhaa hänen oli sanoa sitä. Jokainen tiesi sen ilmankin. Caleb oli kieltänyt ketään menemästä talliin sinä päivänä.
»Mitä me teemme hänelle? Mitä me teemme hänelle, äiti?» Caleb kääntyi ystävällisesti Amelian puoleen, joka oli kalpea kasvoiltaan ja aivan sanaton.
Caleb nojautui tuolinsa selkää vasten ikäänkuin hän olisi ollut tuomari.
»Lähitienoilta ei ole tuomaria, joka voisi ratkaista tämän asian», hän jatkoi rauhallisesti, ikäänkuin puhellen itsekseen. »Siksi meidän täytyy suoriutua tästä jutusta omin voimin — niin hyvin kuin voimme.»