Sven oli juottamassa hevosia opettajattaren saapuessa lasten kanssa.
Hän astui kiihkeänä häntä vastaan.
»Lähettikö Judith mitään sanaa?» hän kysyi, kun lapset eivät olleet enää kuuluvilla.
Lind laski kätensä Svenin käsivarrelle ja palasi hänen kanssaan vesisammiolle.
»Hän alkaa vähitellen tointua, Sven, ja hän pyysi, ettette olisi huolissanne. Caleb ei päästä häntä ulos vielä, mutta niin pian kuin hän vain pääsee, tulee hän teitä tapaamaan. Parasta olisi, että koettaisitte odottaa kärsivällisesti, kunnes heinä on saatu korjatuksi. Caleb päästää hänet varmaan lyhteitä sitomaan, ja onhan hänen mahdoton aina pitää tyttöä silmällä.»
Sven kirosi. »Paha periköön hänet! Mieleni tekisi vääntää tuon vanhan pirun niskat nurin», hän sanoi. »Mutta hän pysyisi kyllä hengissä voidakseen toimittaa minut linnaan.»
»Sepä se, Sven. Hän nostaisi hirveän metelin, jos te karkaisitte juuri nyt. Ehkäpä sitten, kun heinänkorjuu on lopetettu, hän alistuisi siihen. Mutta Judith kaipaa teitä yhtä kiihkeästi kuin tekin häntä.»
Mrs. Sandbo tuli ulos karkottaen kärpäset ovelta avatessaan sen. Sven vei hevoset laitumelle.
»No, miten on Garein ja heinäsadon laita?» hän kysyi.
»Aivan erinomaisesti», Lind hymyili. Hän ei ollut puhunut mrs.
Sandbolle Calebin ja Judithin välisistä asioista.
Lind oli kertonut, että hän ja Mark aikoivat mennä naimisiin koulun päätyttyä. Mrs. Sandbo ei osoittanut erikoista hämmästystä. Hän oli jo kauan aavistanut sitä.