»En voi odottaa — kauemmin kuin heinänkorjuun loppuun», hän sanoi lyhyesti; sitten hän alkoi riisuutua kääntyen puolittain selin Lindiin.
Lind koetti päästä selville hänen tarkoituksestaan. »Miksikä et, Judie?»
»Minulla on omat syyni.»
Judithin paita valui alas hänen olkapäitään, ja hän veti sen äkkiä ylemmäksi peittääkseen itsensä. Uhmaileva ilme ilmestyi hänen silmiinsä, kun hän vilkaisi Lindiin. Hän sammutti lampun ja hiipi peitteen alle jättäen Lindin seisomaan hämärään valoon, joka tunkeutui verhon läpi Lindin makuusuojan puolelta.
SEITSEMÄSTOISTA LUKU.
I.
Martinin onnettomuudessa Amelia näki suorastaan kohtalon käden; se joudutti niitä tapahtumia, joiden oli määrä yllättää heidät. Judith karkaisi varmaan kerran, mutta päästyään nyt vapaaksi kotiaskareista hän luultavasti koettaisi heti karata, niin kauan kuin kaikki hänen kärsimänsä häväistykset olivat yhä tuoreina mielessä. Edellisenä iltana kuin hänen oli määrä lähteä peltotyöhön, Amelia päätti sanoa hänelle, miten mieletöntä hänen oli edelleen yrittää vastustaa isäänsä.
Aamu valkeni raskaana ja harmaana, mutta tuuli oli siksi kova, ettei sateesta ollut pelkoa. Judith tuli alas ennen muita, peseytyi keittiössä ja kattoi sitten aamiaispöydän. Caleb oli jo ulkona pihalla, ja Amelia hääri lieden ääressä.
Ennen ulosmenoaan oli Caleb sanonut Amelialle: »Sano tytölle, että minä lähetän hänet kaupunkiin, jos hän yrittää vielä vehkeillä.»
Amelia ymmärsi tämän. Judith oli sidottava farmiin hinnalla millä hyvänsä.