Judith katsoi eteensä ja näki Calebin istuvan kyyryssä rattaillaan.
Vaikka hän olikin selin Judithiin, piti hän sittenkin häntä silmällä.
Hän huomaisi heti, jos tyttö vain vilkaisisikaan Sandbohon päin.
Calebin tapana oli kulkea siten edeltä, ikäänkuin hän ei olisi
välittänyt siitä, mitä Judith teki.
»Jos meillä olisi ollut yksi tällainen päivä lisää, niin kaikki heinä olisi saatu korjuuseen», Caleb sanoi illallispöydässä. Satoi nyt aivan tasaisesti, ja varmaankin sadetta tulisi kestämään useita päiviä. »Aina sattuu jotain, aina jotain.»
Martin, joka makasi sohvalla, väänteli itseään. Hän tiesi kyllä, mitä Caleb tarkoitti. Hukkaan mennyt päivä oli se, jolloin hän oli käynyt lääkärissä. Tuon päivän jälkeen Caleb oli tuskin sanaakaan sanonut hänelle.
»Jude saa auttaa lypsyllä, äiti», Caleb sanoi käheällä äänellä noustessaan pöydästä. Judithin posket peittyivät punaan. Tämä määräys muistutti heille kaikille, että hän yhä oli vanki.
Ellen vilkaisi Judithiin. Judith näki, että hänen silmissään oli vahingoniloinen ilme. Taaskin hänen teki mieli lyödä Elleniä kasvoihin.
Tänä iltana lehmät lypsettiin navetassa. Kun toiset olivat menneet ulos, heitti Lind päällystakin hartioilleen ja läksi navettaan, jonka ovi oli avoinna. Lyhty riippui kattohirressä ja sen valo laskeutui suoraan Judithin sekä mustan ja valkean kirjavan lehmän päälle, jota hän lypsi. Voimakas haju, joka höyrysi lehmien märistä karvoista navetan lämmössä, tunkeutui Lindin sieraimiin, hänen seisoessaan kynnyksellä. Sitten hän huomasi Judithin hienot, tummat kasvot. Hän astui peremmälle Ellenin ja Charlien huomaamatta häntä, ja kumartui Judithin puoleen. Hämärässä valossa hän näki lämpimän maidon höyryävän kiulussa, lehmän alla.
»Judith», hän kuiskasi. »Sain sen juuri valmiiksi ja arvelin, että haluaisit heti nähdä sen.»
Judith näki hänen ottavan taskustaan silkkiset alusvaatteet. Lind laski ne Judithin polville.
»Miten ihastuttavat», Judith mutisi koetellen kankaaseen upotettuja pitsejä kädellään, mutta uskaltamatta oikein kajota niihin. »Liian kauniit minulle.»
»Loruja, Judith», Lind nuhteli häntä. »Sinä panet ne huomenna yllesi — sinun ei tarvitse lähteä heinäpellolle. Kas tässä —» Lind työnsi ne Judithin povelle. »Pidä hyvänäsi.»