»Judie», kuiskasi Lind.
Judith tuli esille uutimen takaa. »Mitä?» hän kysyi.
»Kävitkö katsomassa?»
»Kävin, ei siellä ollut mitään», Jude sanoi ja lisäsi sitten hetken kuluttua: »Kiitos — siitä, mitä annoitte minulle, mutta en voi sitä käyttää. En ainakaan vielä.»
Lind antoi Judelle Svenin kirjeen. Jude nojautui valoa vasten, joka tunkeutui verhon läpi, ja luki kirjeen. Hän ei voinut mennä omaan vuoteeseensa lukemaan, koska Ellen oli siellä.
Kun Judith oli lähtenyt, koetti Lind ajatella. Mutta hän tuli yhä uudestaan siihen hämmästyttävään tulokseen, että Caleb yritti tehdä jotain pahaa Markille ja hänelle.
Vihdoin sateen yksitoikkoinen rapina talon kattoa vastaan uuvutti hänet uneen.
KAHDEKSASTOISTA LUKU.
I.
Satoi lakkaamatta kaksi päivää. Ellen, Judith ja Charlie ruokkivat elukoita, lypsivät ja kirnusivat voita ja laittoivat kerman ja voin myömäkuntoon. Skuli Erickson kävi kahdesti viikossa hakemassa heidän tuotteitaan Sidingiin, niin hyvin sateessa kuin kauniillakin ilmalla. Ja Caleb valitti heti, jollei kaikki ollut kunnossa. Martin makasi yhä sohvallaan vaatimatta mitään huomiota tai hoitoa. Amelia alkoi kutoa paksuja villasukkia tytöille talven varaksi. Ja Caleb kompuroi kaiket päivät talon ja tallin ja työkaluvajan väliä, hän avasi laatikoita ja luki vanhoja kellastuneita kirjeitä, tutki lääkepulloja ja sovitteli yhteen rikkoontuneitten työkalujen ja talousastioiden osia harmitellen suuresti sellaisista esineistä, joista ei kukaan tiennyt, mitä tarkoitusta niillä oli.