Anton oli kuollut aivan rauhallisesti. Tarkastaja oli käynyt talossa edellisenä päivänä ja tarkastanut farmin, ja sitten oli allekirjoitettu paperit, joiden nojalla Anton sai täyden omistusoikeuden tähän maahan, jolle hän oli uhrannut viimeiset voimansa. Hän oli saanut talonsa tyydyttävään kuntoon.
Lind ja Mark läksivät ulos keskustelemaan, kun jälkimmäinen palasi Yellow Postista. »Jos Caleb Gare asettuu vastarintaan, niin jumaliste, minä väännän hänen niskansa nurin!» Mark murahteli kerrottuaan kokouksesta, joka oli määrä pitää.
»Tietenkään hän ei voi sitä tehdä», Lind vastusteli. »Ei hänellä ole siihen valtaa, vai mitä?»
»Kyllä kirkolla on, luullakseni, ja hän se merkitsee kirkkoa täällä.»
Lind vaipui hetkeksi mietteisiinsä. »Hän on kai poissa huomenna suurimman osan päivää, vai kuinka?»
»Luultavasti kyllä», arveli myöskin Mark.
»Silloinhan Svenillä on tilaisuus tavata Judithia», Lind huomautti.
»Parasta olisi kai viedä lapset ja tytöt Sandbohon nyt, vai mitä?
Sinähän aioit lähteä huomenna iltapäivällä Yellow Postiin?»
»Niin, minä yritän. Jollei Caleb anna suostumustaan, niin täytyy turvautua intiaanien hautausmaahan lähetysasemalla. Se on kaukana, mutta muu ei auta.»
»Eivätkö he salli häntä haudata tänne?»
»Ihmiset täällä ovat taikauskoisempia kuin itse paholainen. Mutta — kyllä Gare saa kuulla minulta kunniansa, jollei hän suostu.»