»Te otatte sen edesvastuullenne, nuori mies — edesvastuullenne. Mutta minä voin näyttää teille kaikesta kaupunkilaishienoudestanne huolimatta, että Anton Klovacz saa vielä antautua minun armoilleni. Hänen maansa ei ole niin kaukana minun farmistani, etten voisi yhdistää sitä —»
Mark oikaisi vartaloaan, hänen kiukkunsa katkaisi vihdoinkin kaikki sulut. »Vai sitäkö te olette pitänyt silmällä? No hyvä, koettakaapa ottaa. Te ette saa acrenkaan vertaa Anton Klovaczin maista niin kauan kuin tässä maassa oikeus on vallalla!»
Miehet myymälän nurkassa katsoivat heihin. He olivat enimmäkseen hyväntahtoisia farmareita, jotka empimättä olisivat sallineet Anton Klovaczin ruumiin haudattavan kirkkomaalle. Mutta he olivat tottuneet pitämään Calebia johtajanaan kaikissa asioissa, niin suurissa kuin pienissäkin. Se vastenmielisyys, jota Mark Jordan osoitti nyt peittelemättä Calebille, huvitti ja miellytti useita heistä.
Caleb vilkaisi Markiin, hänen päänsä kurottautuessa uhkaavasti eteenpäin. Hän kohotti kätensä ja paukahutti sormiaan Markin nenän edessä.
»Menkää ulos täältä, ennenkuin kuumennan teidän korvanne, kuuletteko? Ennenkuin ilmoitan kaikille täällä, mitä tiedän teistä — te ovela kettu. Te ja tuo pieni koulumamseli —»
Markin käsivarsi kohosi ylös. Oikealla kädellään hän tarttui Calebin kurkkuun ja nosti hänet ylös lattialta, sätkytellen häntä hetken aikaa ilmassa. Sitten tarttuen hänen takkinsa käänteisiin Mark Jordan heitti hänet keskelle hämmästyneiden farmarien joukkoa, minne Caleb kaatui pitkäkseen.
Kalpeana raivosta Mark seisoi hänen edessään. »Peruuttakaa joka sana, helkkarissa, tai minä väännän niskanne nurin!» hän huusi.
Farmarit olivat väistyneet tieltä, ja Caleb, kooten kaikki voimansa, nousi ylös, ravisti huolellisesti tomun vaatteistaan ja silitteli kallisarvoisen verkatakkinsa liepeitä ja käänteitä.
»En tiedä sanoneeni mitään, mitä voisin peruuttaa», hän sanoi lempeästi hymyillen. »Minun luullakseni pieni koulumamseli on liian hyvä kelle tahansa. Ha, haa!» Markin seisoessa vapisevin huulin Calebin edessä tämä veti esille hopeakellonsa taskustaan.
»On jo aika alottaa kokous, hyvät herrat», hän sanoi. »Ovatko kaikki valmiit? Siinä tapauksessa voimme lähteä kirkkoon.»